Saaristoliikenne ei ole halpaa ainakaan asukkaalle

Ilkka Kantolan viikkoviesti selventää lehdissä ollutta kohu-uutista:
 

Lehdet ovat tänään
perjantaina kertoneet hallituksen suunnitelmista antaa asetus saariston
yhteysalusliikenteen muuttamisesta maksulliseksi. Kyse olisi kokeilusta, joka
kestäisi vuoden 2018 loppuun saakka. Maksut tulisivat koskemaan sekä saariston
vakituisia asukkaita että turisteja. Maksujen tasosta antaa kuvan se, että jos
yksittäinen henkilö kulkisi viitenä päivänä viikossa edestakaisen matkan,
vuoden mittaan hänelle kertyisi matkakuluja 4800 euron verran. Yksittäinen
matka kun alle 10 meripeninkulman matkalla maksaisi 10 euroa.
 
Hallituksen suunnitelmista saatiin alustavaa tietoa Paraisten kaupungintalolla
taannoin järjestetyssä kuulemistilaisuudessa, jossa paikalla olivat
ELY-keskuksen ja ministeriön edustajat. Hanke on ministeri Bernerin vahvasti
johtama ja vastaa hänen ideologisia näkemyksiään. Julkista liikennettä halutaan
”kehittää” siten, että tulisi tilaa yksityiselle kaupalliselle liikennöinnille.
Kun julkisen liikenteen käytölle laitetaan riittävän kova hinta, tulee
bisnesmahdollisuuksia yksityiselle liikenteelle. Maksurasitus siirtyy
veronmaksajilta liikenteen käyttäjille.
 
Asetusluonnos kuvastaa valtiovallan uutta ajatusta saariston ja sen asukkaiden
ja elinkeinojen asemasta Suomessa. Liikkumisen tekeminen maksulliseksi tulee
olennaisella tavalla heikentämään edellytyksiä saariston elinkeinoille ja
tuottamaan suurta vahinkoa matkailun kehittämiselle. Maantiellä liikkuminen ja
siltojen yli kulkeminen on toistaiseksi ollut maksutonta. Saariston yhteysalusliikenne
on maksuttomana toiminut maantien ja siltojen jatkeena siellä missä tie päättyy
eikä siltaa ole saatavissa. Taustalla on ollut poliittinen ymmärrys siitä, että
kansalaisten yhdenvertaisuus on niin tärkeä arvo, että tällaiseen logistiikkaan
on löydettävä resurssit yhteisistä varoista. Myös turvallisuuspoliittiselta
kannalta on merkitystä sillä, että laajassa saaristossamme asutaan.
 
Kyse on 4 miljoonan euron säästötavoitteesta ja pyrkimyksestä koota vastaava
raha matkustavaisilta. Raha ei ole valtion budjetissa iso, mutta sen
leikkaaminen voi olla kohtalokas este saariston matkailuelinkeinojen
kehittämiselle. Eiköhän tuokin olisi viisasta perua ennen kuin syntyy isoja
vahinkoja. Kyse on valtioneuvoston asetuksesta, joten eduskuntaan asia ei tule.
Suomenruotsalaisten tulisi nyt koota joukkonsa ja pysäyttää ruotsia hyvin
ymmärtävä ministeri!

18.11.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa