Poliittinen ydinvoima

Naantalin Energia on lähtenyt vuonna 2010 Fennovoiman hankkeeseen ja varannut 3 MW:n tehon laitoksesta. Jarkko Kanerva vihreiden nokkamiehenä nostatti kysymyksen esille ennen vaaleja ihmetellen, että yhtiö on saanut vastoin tosiasioita kaikkien kaupunginhallituksen jäsenten tuen. Silloin Hannu Aalto, sd oikaisi Kanervaa kertomalla, että Sdp:n ryhmä ei äänesti Naantalin Energian ehdotusta vastaan.
Nyt Jarkko Kanerva on esittänyt kysymyksen kaupunginhalutukselle:

Onko kaupunginhallituksen mielestä edelleen tarkoituksenmukaista
olla mukana hankkeessa, josta mm. S-ryhmä ja Kuopion
kaupunki ovat jo irrottautuneet, ja jos on, mitä hyötyä
kaupunginhallitus arvioi naantalilaisten veronmaksajien saavan?”

 Kaupunginhallitus vastaa, että asia tulee harkittavaksi alkusyksyllä. Sosialidemokraatit ovat kaupunginhallituksen yksimielisen vastauksen takana, sillä ei ole tarkoituksenmukaista tehdä puutteellisten tietojen vallitessa ratkaisuja. Sosialidemokraatit eivät vastusta eikä puolusta ydinvoimaa periaatteessa. Ydinvoima on meille tarkoituksenmukaisuus kysymys. Sdp ei kannattanut ydinvoimaosuuden hankintaa sen merkittävien kustannusten, pitkän toteuttamisaikataulun ja taloudellisten riskien vuoksi.

Yhtiö kertoo sen sitoumuksista seuraavaa:

Naantalin Energia on tähän mennessä sijoittanut hankkeeseen
noin 300 000 euroa. Vuoden 2012 elokuussa Naantalin Energia
Oy:n hallitus päätti jatkaa rahoitussitoumusta voimassaolevan
päätöksen tekovaiheen, tämänhetkisen suunnittelun
loppuun saattamiseksi. Jäljellä oleva osuus on 24 000 euroa.

Voimalaitoksen rakentaminen on kallista puuhaa , kuten TVO:n hankkeesta tiedämme. Kanerva arvio, että Naantalin osuus kokonaisuudesta voisi nousta 18 miljoonaan, jos osuutemme olisi 0,3 prosenttia ja voimalan hinta 6 miljardia euroa. Luvut eivät ole ehkä ole oikeita, mutta ei Naantalin Energian vastauksestakaan tarkempia löydy. Siis suurista asioista on kysymys ja kauan, ehkäpä ainakin kymmenen vuotta kestää  ennen kuin tuottoja alkaa virrata  Naantalin Energian kassaan. Näissä olosuhteissa voi perustellusti sanoa, että tuskinpa löytyy painavia syitä harkita Naantalin osallistumista uudelleen:
Sosialidemokraattien ottaman alkuperäisen kielteisen kannan perustelut ovat vain vahvistuneet eivätkä mitkään merkit lupaa mitään uutta ihmettä. Kokoomus ja keskusta ovat tehneet myönteisen päätöksensä aikoinaan huolimatta siitä, että heille on selkeästi taholtamme näistä riskeistä varoitettu. Me emme kuitenkaan halua elämöidä kysymyksellä ja olemme päättäneet odottaa syksyyn, sillä Naantalin asema ei  oleellisesti huonone vaikka odotammekin lisätietoja ennen uusien luultavasti lopullisten päätösten tekemistä. Toistan vielä, että jotain nykytietoihin nähden todella merkittävää hanketta tukevaa muutosta on tultava esiin sosialidemokraattien kielteisen kannan muuttamiseksi.
 
Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista; Sitä voidaan tehdä asiallisia parannuksia tavoitellen tai muista syistä. Tämä tapaus on hyvä esimerkki kumpaisestakin tavasta.  

15.4.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa