Eurooppalaiset on pelastettava

Euroopassa 23 maassa osoitettiin mieltä ammattiyhdistysten johdolla  liiallista julkisen taloudenkiristämistä
(No austerity)  ja työttömyyden kasvua vastaan.

Mielenosoituksissa
käytettiin koviakin otteita, kuten uutiskuvat kertovat. Muta kovat ovat
luvutkin 26 miljoona työtöntä, nuorisotyöttömyys yli 50 prosenttia Espanjassa. Projektin
kulusta on tehty humoristinen, mutta niin todenmukainen kuvaus, joka lienee
useimmille tuttu: Se alkaa suuresta innostuksesta ja päättyy suureen kaaokseen
ja lopuksi on sitten syyttömien tuomitsemin ja syyllisten palkitseminen. Syylliset
siis pääosin yksityisiä rahoituspäätöksiä tehneet ja kuplia rakentaneet ovat
siirtäneet rahansa turvaan ja veronmaksajat ovat rientäneet apuun ja kansa
erityisesti köyhät ja nuoret syyttömät on tuomittu.
Mekin täällä kuulun AAA- kerholaiset tai kuten Paavo Lipponen ilmaisi Ei-Ei-Ei porukka
huutelemme hävyttömyyksiä ja kieltäydymme kokonaisuuksia ymmärtämistä. Joskus
tulee mieleen, että josko sittenkin Ison kirjan viisaus siitä, että se joka
itsensä ylentää se alennetaan. Solidaarisuus on käsitteenä heitetty
roskakoppaan ja  nyt puolustetaan meidän
perusteltuja oikeuksia.
Suomi vaatii tiukkuutta EU:n budjettiin ja samaan hengenvetoon pitää huolehtia
maatalouden ja Itä- ja Pohjois-Suomen aluetuesta.

Mitä sitten tulee tuohon suureen kysymykseen, joka odottaa
eli miten eurokriisi ratkaistaan. erilaisia perusteltuja ehdotuksia sataa. Kun
EMU muodostettiin, oli Saksa valmis siihen, että sen osuus, vaikka sillä oli jo
silloin vahvin talous, jäi sen vaikutusvalta muiden mukana olevien maiden kanssa
lähes yhtä suureksi. Kysymys oli Saksojen yhdistämisen hinnasta. Mutta se on
nyt saatu eikä siitä haluta enää maksaa. EKP:n neuvostossa on mies ja ääni perusta,
vaikka kansantalouksilla on valtavia eroja,  verratkaamme  vaikkapa Suomea ja Saksaa.
On ehdotettu FT:ssä kuten kuvasta näkyy, että ehkä olisi aika antaa Saksalle enemmän valtaa. Ehkä se siten
olisi valmis tukemaan eurokansalaisia, jos se voisi olla varma, että toimitaan
sääntöjen mukaisesti. Niin ja Suomikin uskaltaisi miettiä asioita laajemmalta
kannalta.


No nämä ovat niitä institutionaalisia asioita, jotka
ovat vaikeita. Mission Impossible –  mahdottomia.  Mutta on vaikea uskoa, että tämä nykyasetelma
olisi kestävä. Ja vahingot ovat sitten suuria ja ehkä korvaamattomia.
Sixten Korkman toisti kirjassaan
yhden vanhan viisauden, että Euroopan unioni on kehno Rakennelma, mutta ellei
sitä olisi, pitäisi se heti perustaa.

15.11.2012

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa