Ajankohtaista

Väärinpäin menee: Väestö vähenee ja työttömyys kasvaa.

Naantalin työttömyys on onneksi vain lievässä kasvussa, toistaiseksi. Se on hyvä uutinen, Syyskuussa olimme viime vuoden vuosikeskiarvon alapuolella 6.1 prosentissa. mutta toimenpiteitä vaativat erityisesti nuorten ja pitkäaikaisten hoitaminen. Sen sijaan...

Lue lisää

Kummallisuuksia verotuksessa

Naantalin vuoden 2011 verotuloja tarkastellessa kiintyi huomio seuraavaan erikoisuuteen Naantalin kunnallisverot olivat  56 590 413 euroa , kasvua   3,6 prosenttia,   naantalilaisten maksamat valtionverot  21 531 835  euroa kasvua  1,5 prosenttia ja valtion...

Lue lisää

Kreikkalaisten kurjuus kuuluu köyhille

Olin eilen Liedon Säästöpankin talousseminaarissa kuulemassa vauhdikasta Sixten Korkmania. Hänen yksi viesti oli, että Grexit eli Kreikan uloslähtö ei aiheuttaisi suurempaa murhetta. Vaikutukset olisivat vähäiset, koska muut maat ovat ehtineet...

Lue lisää

Peruutuspeileistä puhuttiin Suomessakin. Romney on sellainen

Republikaanit ovat Kokoomuksen veljespuolue , tavallaan. MM:ssa Kokoomuksen nuoret ja taisi siellä olla Petteri Orpokin, olivat ihastelemassa Mitt Romneyn valintaa presidenttiehdokkaaksi. Pientä piikkiä siitä perustuspeilistä saatte sietää, nyt kun Martin...

Lue lisää

Kovaa kritiikkiä

Sain kirjeen entiseltä naapurikunnan valtuutetulta, joka nyt on katsomossa. Hän toivoi, että sivullamme nostettaisiin esiin arvio vaalin tulokseen vaikuttaneista tekijöistä. Näin hän sanailee: ”Mielestäni  vaalianalyysissä tulisi arvioida siitä mikä meni...

Lue lisää

Luottamusta tulevaisuuteen 70 asukkaan vuosikasvulla

Naantali on tekemässä budjettia ja Kallun Grilli on tuottanut esityksen 0.75 prosentin veronkorotuksesta ja muutoin tiukahkosta linjasta. Kokoomuksen piirissä näyttäisi olevan suhteettoman vahvaa uskoa, että velkaantumine kääntyy, kun ajat paranevat.,...

Lue lisää

Budjetin teko alkaa

Jouko Leino, naantalilaisuuden tallentaja ja Naantalia tutkiva kuvaaja etc. lähetti  oheisen kuvakoosteen. Se on loistava, Vai mitä. Klikatkaa kuvaa ja antakaa sen kasvaa, niin näette itse!Ja nyt kun sitä katsoo...

Lue lisää

Kävikö hyvin vai huonosti?

Menikö hyvin vai huonosti, Kysyi  vastaantulija aamulla? Sekä, että, vastaan. Galluppien perusteella pelkäsimme 10 paikkaa ja toivoimme 12 ja saimme 11 paikkaa. Mikä tähän sitten vaikutti? Ensinnäkin eduskuntavaalien selvityksen mukaan...

Lue lisää

Kokoomus suurin, Perussuomalaiset suurin voittaja, muutoin ei sittenkään suuria yllätyksiä

Sosialidemokraatit onnittelevat äänestäjiä, mutta ei nukkuvia.,siitä, että ovat entistä selvempi ykkönen Naantalissakin. Äänestysprosentti laski yli neljä prosenttia. Liian paljon.. Kokoomuksen ykköspaikka on selvä ja siitä onnittelut heille. Perussuomalaisille onnittelut suurimmasta...

Lue lisää

Naantali ei ollut ihan kärjessä. Ruskon pisteet ovat Hesarin selvityksessä 22/22 , Masku 21/22. Kaarina 20/22, Lieto 19/22 , Naantali 16/22,
Nousiainen 14/22, Mynämäki 13/22, Raisio 12/22 ja Turku 11/22.

Kuvassa näkyvät Naantalin heikkoudet ja vahvuudet. Siinä on yksi lähtökohta uudelle valtuustokaudelle. Heikkoudet on käännettävä voitoksi. Kuntarakenteen muuttajille tämä selvitys oli kylmä kylpy. Ei meille mikään  yllätys ja vaikka monta...

Lue lisää

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi