93 vuoden ikään ehtinyt Terttu Lehto siunattiin Ylösnousemuskappelissa 29.8.2026.
Aamuisen siunaustilaisuuden puitteet ovat vertaansa vailla; luonto ja rakennettu tila lyövät sillä kättä antaen kuulijalle levollisen mielen ja sanomalle kaikupohjaa.
Tieto Tertun poismenosta yllätti meidät, omaisetkin. Nopea aivoinfarkti vei hyvässä kunnossa olleen Tertun viikossa. Näin oli kohtalo kohtuullisesti määrännyt.
Kirjoitan otsikossa, että Terttu oli yksi meistä ja tarkoitan , että hän kuuluis suureen sosialidemokraattiseen perheeseen monessa mielessä.
Kun sanon, että hän oli yksi heistä – en tarkoita etäisyyttä enkä erillisyyttä vaan sitä sitä , että meidän joukoissamme hyvin tärkeässä roolissa olivat he, jotka eivät olleet estradeilla vaan siellä, jossa tehtiin mahdolliseksi yhteisen asian ajaminen.
Tähän asemaan on usein liitetty miesvaltaisen maailman ylivalta ja naisten vähättely. Eikä tietenkään ole väärin, että tasa-arvoa ja roolien muutoksesta ovat tehneet oikeutta. Joskus on kuitenkin noiden entisten aikojen hyvien taustekijöiden ansiota vähätelty ja se ei ole ollut kohtuullista. Uskallan arvella, että hyvät toista työpäivää tehneet kotiäidit ovat olleet sosialidemokratian aatteellisen pohjan vahvoja rakentajia; sieltä on kummunnut toisista välittäminen ja inhimillisyys, joka on kasvattanut lapset vähän muutkin aikuisten vastuuseen.
Terttu Lehto oli hyväntuulisuuden lähettiläs.
Hänen kohtaaminen aina vielä viimeisinäkin vuosina loi uskoa elämää kantaviin voimiin. Siksi hänen muistonsa ei koskaan unohdu.
