Naantalin rannan liikkuva monumentin Heikki Routamaan taival katkesi kesken toimeliaan päivän

Heikki Routamaa 20210928

Heikki Routamaa syntyi myöhemmin Tampereeseen liitetyssä   Aitolahden kunnassa 1950.
Isoveljensä tapaturmaisen kuoleman jälkeen perhe hankki Rymättylästä Suikkilan tilan ja hämäläis-karjalaisesta Heikistä tuli saaristolainen ja myöhemmin   Naantalin yhteiskoulun ylioppilas.

Naantalin ravintoalan uuden kukoistuksen luojan Pentti Mäkisen leivissä ja ravintolakoulu Perhon toveripiirissä kasvoi Heikki Routamaasta tekijä.
Mäkisen Penaa ja Routamaan Hessua yhdisti   oma itsenäinen näkemys ja vahva tahto. Mäkinen innostui, mutta kyllästyi, sen sijaan Routamaan Heikki jaksoi loppuun asti; hän oli periksi antamaton sitkeä palvelualtis puurtaja.

Heikki Routamaan ravintoloiden johtotähtenä ovat olleet äidin karjalaisen perinteen runsaus: Palvelujen määrä ja laatu ohjasi häntä enemmän kuin liiketoiminnan tulos.
Tulosta tavoiteltiin myynnin määrällä. Ja kun sesonkimyynti riippui liian usein säästä, niin ei ihme, että ilmapuntari oli tiukoilla.

Ylimääräiset kesäaikojen tienistit Heikki sijoitti naantalilaisia ja turisteja palvelevaan aukioloon jopa yleiseen ilotulitukseen. Hän hoiti suomalaisten ja naantalilaisten Kiina suhteita kuten enonsakin aikoinaan järjestämällä pyyteettömästi korkeille vieraille mahdollisuuden tutustua Saaristomereen ja suomalaiseen perinteeseen.

Heikki, Hessu tai tiettyyn ominaisuuteen viitaten Ruti – rannan suuri mies kantoi huolta sään lisäksi kaikesta kaiken aikaa – aamusta iltaan ja kesästä seuraavaan kesään.

Lomiin ja taukoihin jäi liian vähän aikaa. Heikki ei muiden neuvoista eikä oman kehon viesteistä välittänyt. Hän ei hellittänyt ja niinpä viimeinen raja tuli yllättäen vastaan ennen toimeliaan päivän ehtoota.

Heikki Routamaa oli merkittävä työnantaja. Hän loi satoja työpaikkoja ja tarjosi tuhansia työvuosia.
Hänen tapansa toimia herätti myös ristiriitoja – raskasta alaisille ja joskus häiritsevää ulkopuolisellekin, kun
äänekäs temperamentti näkyi ja kuului.  Sen sijaan hänen muidenkin vaikeuksista välittävän asenteensa tunsivat vain useat häneltä apua saaneet. Niinpä monille työntekijöille Heikin poismeno on ollut kova isku.

Heikki oli aina valmis palvelemaan asiakkaitaan. Hänen hyväntahtoisesta avuliaisuudestaan nautittiin laajasti. Palvelujen käyttäjät olivat tyytyväisiä – Joustavuus ja kaikkea tarpeeksi, oli Heikin motto.

Heikki Routamaan henkilökohtaisella vastuulla toimiva Merisali oli Naantalin vuokrakiinteistöjen ylivoimaisesti suurin nettomaksaja. Huomattavan vuokran maksun lisäksi Routamaan joutui kantamaan jopa osan viranomaisten kiinteistöön kohdistuvista moitteita.
Julkisuus oli Heikki Routamaan liiketoimille kohtuuttoman kovaa. Se oli hänelle uuvuttavaa.

50 vuotta Naantali rannan kehityksessä mukana ollut Heikki Routamaa kantoi viimeiset 30 vuotta päävastuun siitä, että Turun jokirannan kilpailun rasittamilla Naantalin rannan ravintoloille oli jatkuvuutta.
Hänen elämäntyönsä arvoa emme taida oikein ymmärtää, sillä Naantalin ravintolapalvelut eivät ole olleet eivätkä ole itsestään selvyys. Ne vaativat työtä, uhrauksia ja innovaatioita.
Heikki Routamaa on tehnyt enemmän kuin muut yhteensä.

Heikillä oli myös toinen mieli. Antti – serkku muistaa Heikin hauskana tarinankertojana.

”Heikki olisi voinut yhtä hyvin tehdä elämäntyönsä vaikkapa näyttelijänä, hänen             lahjakkuutensa monella eri alueella olisivat riittäneet siihen mainiosti.”

Mutta Heikki Routamaa valitsi toisen näyttämön. Hänen elämän työnsä oli Naantalin ranta livenä.

Me asiakkaat ja ystävät muistamme Heikkiä kiitollisuudella. Uskomme, että hänestä – tarinan kertojasta – tulee tarinoiden lähde, legenda nimeltään Routamaan Hessu.

 

Mikko Rönnholm ja Ilkka Tulonen
Kirjoittajat ovat Heikin ystäviä ja kanta-asiakkaita

 

22.10.2021

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Sisällysluettelo

 


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa