Lauri Laine: Mitä jäi mieleen ikäihmisille vuodesta 2020.

Lauri Laine vpj 20190611

Korona

Talvella havahduttiin Koronaan. Aloitettiin omaehtoiset karanteerit. Onneksi karanteeri jäi lyhyeksi, ja saimme kesän viettää helteessä yhdessä lähiomaisten ja harrastusten kera.  Syksy aloitettiin toiveikkaina, kunnes tuli toinen aalto ja lopetti kaiken toiminnan. Aika tuli monella pitkäksi, kun ei voinut mennä minnekään eikä kukaan käynyt. Kyllä siinä moni mielensä pahoitti.

Yhteiskunnan tuet

Ikäihmisen hyvinvointiin kaupunki ilmoitti panostavansa miljoonia. Pakkohan se on, koska eläkeläisten määrä kasvanut Naantalissa 2000-luvulla 1670 henkilöllä, kaksinkertaistuu 2020-luvulla. Sosiaalilautakunnan syksyn kokouksessa on hyväksytty äänestyksellä ikäystävällinen Naantali ohjelman.
Samassa kokouksessa tiukan äänestyksen jälkeen lautakunta hyväksyi palveluiden myöntämisperusteiden tarkistuksen.
Käytännössä se tarkoittaa vahvaa huononnusta n.15-20% nykyisiin hoito- ja vanhuspalveluihin.
Naantalin ajan henkeä kuvaa kokouksessa olleiden henkilöiden määrä. Lautakunnassa on jäseniä 9. Muita paikalla olijoita oli 12. Mahtoivatko vaikuttaa jäsenten äänestyskäyttäytymiseen?
Kaupunki satsaa kouluihin huomattavasti. Lasten lukumäärä on vähentynyt samassa suhteessa, kuin ikäihmisten määrä on lisääntynyt.

Harrastukset

Ikäihmiset kaipaavat jo toimintaa ja  liikkumisvapautta. Toivotaan rokotusten helpottavan myös vanhemman väen mieliä.

Lauri Laine 
SaaristoNaantalin Eläkkeensaajat ry puheenjohtaja

2.1.2021

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Sisällysluettelo

 


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa