Sirpa Hagsberg ym. Valtuustoaloite äänestämisen helpottamisesta  

Sirpa Hagsberin aloite 20200608jpg
Demokratia vaatii jatkuvasti puolustamista, se pysyy elossa vain, mikäli mahdollisimman moni osallistuu demokraattisiin prosesseihin.

Näistä prosesseista näkyvin on vaaleissa äänestäminen. Vuosien 2021 ja 2022 kunta- ja aluevaalien äänestysprosentit olivat 55,1 % ja 47,5 %, Naantalissa vastaavat luvut olivat 62,4 % ja 55,8 %. Vaikka eduskuntavaalien äänestysaktiivisuus on ollut korkeampi (v. 2019 koko maa 72,1 , Naantali 77,8%), on tärkeää huomata, että äänestäminen ei ole enää samalla tavalla itsestään selvää kuin aiemmin.  Naantalilaiset ovat käyneet maan keskiarvoja ahkerammin vaaliuurnilla, mutta paremminkin voisi olla.

Parlamentaarinen vaalityöryhmä julkaisi helmikuussa 2022 kaikkien puolueiden yhteisen julistuksen, jossa se vetoaa puolijulkisten tilojen haltijoihin, jotta useammat kauppaliikkeet, julkisen liikenteen toimijat ja muut vastaavat toimijat osoittaisivat demokratiamyönteisyytensä sallimalla puolueiden ja ehdokkaiden kampanjoinnin tasavertaisesti asemilla, kauppakeskusten käytävillä, kauppojen auloissa ja muissa kaupan yhteydessä olevissa sisä- ja ulkotiloissa sekä muissa tiloissa, joissa ihmisiä liikkuu. Kun äänestäjät joka tapauksessa asioivat erilaisissa puolijulkisissa tiloissa, heillä olisi samalla mahdollisuus ottaa mukaansa esitteitä ja jututtaa ehdokkaita. Huomionarvoista on, että lähes kaikki äänestäjät – myös erityisryhmät – käyvät kauppakeskuksissa. Ehdokkaiden näkyminen osana normaalia elämänmenoa on demokratiaa edistävä myönteinen ele, joka tuskin olisi haitaksi kaupallekaan. Jos äänestysaktiivisuus laskee, tulisi harkita myös lainsäädännöllisiä toimenpiteitä kampanjoinnin mahdollistamiseksi.

Kunnissa päätetään äänestyspaikkojen määrästä ja sijainnista.
Äänestämisen helppous on yksi äänestysaktiivisuutta nostava tekijä. Tarvitsemme aiempaa useampia äänestyspaikkoja ja sellaisiin sijainteihin, joissa ihmiset luontevasti asioivat, kuten kauppakeskuksiin, kirjastoihin jne. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää ryhmiin, jotka muuten äänestävät harvemmin. Naantalissa tulee edelleenkin tarjota hyvät mahdollisuudet äänestää niin ennakkoon, kuin varsinaisena vaalipäivänä.

Me valtuustoaloitteen allekirjoittajat esitämme, että eduskuntavaalien 2023 äänestyspaikat ennakkoäänestyksessä ja vaalipäivänä valmistellaan keskusvaalilautakunnassa niin, että äänestämisen helppous korostuu. Samalla esitämme, että valtuusto yhtyy parlamentaarisen vaalityöryhmän vetoomukseen puolijulkisten tilojen haltijoille demokraattisen osallistumisen laajemmaksi mahdollistamiseksi.

Naantalissa 9.5.2022

SDP:n valtuustoryhmä:

Sirpa Hagsberg

10.5.2022

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Sisällysluettelo

 


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa