Lauri Laine: Vahvan talouden takana on parannettavaa

Lauri Lainen ym sd ryhmä 20210607

SD ryhmäpuheenvuoro  7.6.2021.

Jälleen Naantali teki hyvän tuloksen. Paljon tehtiin investointeja ja koska osa siirtyi tälle vuodelle, Naantalin tulos olisi ilman koronatukiakin ollut positiivinen. Se kertoo Naantalin talouden vahvasta tilanteesta. Miten koronatuki käytetään niin että se vaikuttaa myönteisesti myös tuen tarpeessa olevia, on uuden valtuuston asioita.

Naantalin väkiluku lisääntyi 113 hengellä. Kun luonnollinen muutos oli negatiivinen 67 henkeä, muuttajia piti olla 180 enemmän kuin poismuuttajia. Elämme siis kaupunkiin muuttajien varassa.  Kun kaupungissa työpaikat näyttävät vähenevän, Naantali on muuttumassa nukkumalähiöksi.
Työllistämistoimista henkilöstömenoissa tuli säästöä, mutta vastaavasti työmarkkinatuki kasvoi 1,6 miljoonaan.  Olisiko syytä pohtia työllistämistoimen lisäämistä.

Naantalin talous tarvitsee parempaa suunnittelua. Valtuusto myönsi 70 milj. lainanottooikeuden, mutta tarvitaan kuitenkin 15 milj. oliko oikeuden nostaminen vähän hätävarjelun liioittelua.

Koronvaihtosopimus ei ole kaupungille edullinen. Maksamme korkoa reilun 20 miljoonan edestä mutta lainoja on vajaat 15 milj., joten tyhjästä maksetaan noin 7  miljoonasta.

Pitkäaikainen suunnittelu on tarpeen poukkoilun vähentämiseksi.

Tarkastuslautakunta toteaa ikäystävällinen Naantali ohjelman olevan hyvä asia. Ohjelman valmistuminen ja itse ohjelma ovat hyviä. Mutta mihinkään henkselien paukutteluun ei ole aihetta. Hyvää ohjelmaa pitää myös noudattaa. Nykyiset satsaukset eivät riitä ilman kriteerien kiristystä edes nykytason säilyttämiseen. Niin paljon palvelujen tarve lisääntyy väestön vanhetessa.

Vähän samalla tapaa on ympäristöohjelman. Ohjelma on hyvä, mutta ei toimi käytännössä. Määräraha esitys talousarvioon merien pelastamiseksi ja parantamiseksi ei saanut kannatusta kaikilta valtuutetuilta.

Osataan tehdä hyviä ohjelmia, mutta miten niitä saisi kaupungin noudattamaan.

Onko henkilömitoitus oikea?

Henkilöstökertomuksessa kerrotaan, (suora lainaus): Vakinaisen henkilöstön lukumäärä on laskennallisesti oikealla tasolla eli vakituisen henkilöstön poissaoloja vastaavan määrän henkilötyövuosista tekevät sijaiset ja määräaikaiset. Hallintopalveluissa sivistyspalveluissa ja teknisissä palveluissa sijaiset ja määräaikaiset tekevät noin 20 % tehdystä työstä. Sosiaali- ja terveyspalveluissa sijaisten merkitys on keskeisempi sillä he tekevät noin 30% tehdystä työstä henkilötyövuosien mukaan laskettuna.

Pitää kysyä, onko vakituisten määrä oikein laskettu, kun kaupungin kaikista töistä noin neljäsosan tekevät sijaiset ja määräaikaiset.

Neljänneksen kaupungin töistä tekee sijainen tai määräaikainen

Naantali on vetovoimainen kuntatyönantaja. Työurat ovat Naantalissa yleensä olleet pitkiä. Pitäisi muistaa korona-ajan paineet palkkioina myös työntekijöille, jotta myös jatkossakin kaupungin maine hyvänä työnantajana säilyy.

Vuosia tarkastuslautakunnan huomautuslistalla olleet kehityskeskustelut  ovat merkitykseltään vahvistuneet, esimiesten koulutuksen myötä.

SDP:n ryhmä kiittää Jouni Mutasta ja kaikkia virkamiehiä tehdystä työstä.
Kaikesta huolimatta SDP:n valtuustoryhmä puoltaa tilintarkastajien ehdotusta tili- ja vastuuvapauden myöntämistä tili- ja vastuuvelvollisille.

 

 

8.6.2021

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Sisällysluettelo

 


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa