Mikko Rönnholm

VVM:n apostolit asialla

Timo Aron 
selvitys on luettavissa viikon sisällä verkkosivuilta, kunhan olemme
ensin siihen itse tutustuneet, kerrottiin Valtionvarainministeriön
keskustelutilaisuudessa Turussa.
Se oli onneton avaus luottamuksellisen ilmapiirin luomisessa.
Koko tilaisuus on vanhan kertaus ja retoriikka. Kaikki on etukäteen valjastettu
viemään hanketta Jyrki Kataisen
hallitusohjelman kuntarakenne idean toteuttamiseksi.
Ministeriön edustajat kertoivat, että lisä selvityksiä on tulossa ja Arto Kosken selvitys tehdyistä
kuntaliitoksista valmistuu ennen uusia liitoksia: Me kuulijat
muistamme, että Turussa nykyisin asuva Koski on kuntaliitosuskovainen Timo Aron
tapaan.

Turun
poliittista kantaa ei kuultu. Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen esitteli Turun virkamiesten näkemyksen, jossa
alussa oli vanhan kertausta sujuvasti ja sitten ehdotuspatteri, ja jonka
läpimenosta ei hänen mukaansa ole tietoa. Kymmenen kohdan ohjelma oli karkeasti
referoituna seuraavanlainen

1.     
Toimittaa
erityinen kuntajakoselvitys

2.     
Valtion
tulee osoittaa selvitysten laatu ja objektiivisuus

3.     
Luonnollinen
selvitysalue toiminnalliseen kaupunkirakenteeseen on työssäkäyntialue

4.     
Kriteerit
yhdyskuntarakenne ja pendelöinti

5.     
Keskuskaupunkia
ei saa jättää ulkopuolella

6.     
Demokratia
osallisuus

7.     
Metropoli
sopii vain metropolialueelle

8.     
Kuntien
ilmoittautumisaikaan mennessä tieto selvityskumppaneista. Aito selvitystä
odotetaan  .

9.     
Laidansäädäntöön
perälauta varmistetaan tarkoituksenmukaiset uudistukset toteutetaan

10.  Uuteen kuntarakenteen kantaa vasta
selvityksen jälkeen.


Ari Korhonen selvitti kehyskuntien näkemyksen selvästi. Argumentit ovat meille
tuttuja.

  •    Kuntauudistuksen
    tavoitteena on elinvoimainen kunta- ja palvelurakenne. Tästä tavoitteesta
    lienemme kaikki samaa mieltä. Mutta siitä meillä on hyvin erilaisia käsityksiä,
    millainen kuntarakenne on kaikista elinvoimaisin ja kyvykkäin huolehtimaan
    kuntalaisten palveluista tulevaisuudessa.
    Useaan kertaan on todettu, niin tutkijoiden, virkamiesten kuin ministereidenkin
    suulla, että kuntien paremmuutta on hyvin vaikea, ellei jopa mahdoton mitata,
    tai että kunnan optimaalista kokoa ei voida määrittää. Kenelläkään ei siis ole
    käytössään sellaista objektiivista asiatietoa, jolla voisi perustella
    kuntaliitosten tarpeellisuutta, mutta ei myöskään sellaista tietoa, jolla sitä
    voisi ehdoin tahdoin vastustaa.
  • Toivon, että tänään ehtisimme keskustelussa
    riittävästi keskittyä näihin käytännön kysymyksiin ja kuulla erityisesti
    kaupunkiseutujen tuki –työryhmän näkemyksiä selvitystyön kulusta.
    Kuntarakenneuudistus, sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneuudistus, kuntarakennelaki,
    kuntalain uudistus, valtionosuusuudistus – siteeraan tässä Naantalin
    kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa – jos jonglöörillä on liikaa palloja yhtä
    aikaa ilmassa, ei niistä saa lopulta kiinni yhtäkään.

Turun väki poistui kiireisiin tehtäviin eli omaan
hallituksen kokoukseen ja niinpä me sitten saimme nauttia interaktiivisesta keskustelusta
valtion edustajien kanssa. Ja eikä siellä turkulaisia tarvittu. Hyvin valtion edustajat hoitivat Turun intressin valvonnan
koko tilaisuuden ajan. Ja luulenpa, ettei meidän puheilla eikä tulevilla lausumilla  –
niin kuin ei ole ollut aikaisemmillakaan – mitään vaikutusta lainvalmistelijoiden
kantaan.

Vapaavuori – Backman – Soininvaaran hallitusohjelman kirjaus on virkamiesten
kunnallistestamentin sana, jota ministeriön ylipappi Henna Virkkunen on tulkinnut ja jota kentälle
lähetetyt apostolit julistavat.

Turhauttavaa ja epäoikeudenmukaista.
MR

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa