Mikko Rönnholm

Vitsitkö pitävät kuntoa yllä ainakin vappuna

Vappuperusinsinööri 20230430
Tekniikka & Talous lehti oli ennen Insööriuutiset ; Niin maailma muuttuu ja siirrytään ikuisiin Perusinsinöörin vappuajatelmilla:

Vappu on tulossa ja dippa-i-leipiä syödessä muistelimme maailmaa teekkariaikoinamme. Silloinkin säästettiin sähköä – napsautettiin vintti pimeäksi perjantai-illasta sunnuntaiaamuun.

Rahaa ei riittänyt auton huoltoon. Tyttöystävän ­huomauttaessa, että alustasta kuuluu kolinaa, oli neuvo simppeli: ”Käännä radio kovemmalle”.

Kerran lähdimme isoisän kanssa Lappiin ja tyttöystävä kysyi, miksi pappa ajaa niin lujaa. ”Jos ajaisin hiljempää, saattaisin unohtaa, minne ollaan menossa”.

Ja sitten mennään saman lehden toiseen artikkeliin:

UKK-instituutin, Maanpuolustus­korkeakoulun, Puolustusvoimien sekä Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen tekemän tutkimuksen mukaan tulevina vuosikymmeninä vain muutama prosentti keski-ikäisistä miehistä on edes säälittävässä kunnossa. Vähäisetkin arjen askareet kuten portaiden nousu muuttuvat vaaralliseksi tehtäväksi.

Futura-lehdessä julkaistun laajan vertaisarvioidun suomalaistutkimuksen mukaan vuoteen 2040 mennessä heikon kestävyyskunnon raja-arvon alle putoavat lähes kaikki suomalaiset miehet.

Hyväkuntoisia miehiä on jatkossa 50 vuotta täyttäneistä ainoastaan kaksi prosenttia. Vuosi 2040 saattaa kuulostaa kaukaiselta tulevaisuudelta, mutta se on yhtä lähellä kuin vuosi 2006 tätä päivää.

Kohdalleni on Vappu vaativien suoristusten aikaa:

Kun samaan aikaan yrittää pitää teekkarivappuperinteistä kiinni ja osallistua työväen taistelujuhlaan, niin ei sitä ihan huonokuntoisena kestäisi. Vielä  isoisän Lapin matkaan viitaten, nykyisin pitää vielä pitää vauhtia yllä, että muistaa mitä on tekemässä!

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa