Naantali päivän Aallon Hanski lähetti ihmettelevän ”
paheksuvan” kysymyksen, että missä porukassa kuvassa ollaan.
Isänmaan asialla Mauno Koivistoa
tukemassa, vastailin ja sitten kaivoin käsiini Hanskin lähteen eli Aarni Virtasen
kirjan: Vennamo: Mies ja hänen puolueensa.
Ihan hyvä tarina, vaikka melkoiselle kiireellä – ihan kuin olisi
oma tekeleeni. Kirja on hyvää kronikka ja siitä ja siitä pääsee jyvälle
siihenkin, mistä nyt on kysymys.
Niin kuva oli ajalta, joolloin olin Veikko Vennamon ja Mauno Koiviston yhdysmiehenä
ennen vuoden 1982 pressan vaaleja. Tehtäväni oli olla PUSKURI , VAIMENNIN JA
PITÄÄ Vennamon into sopivana. Kirjassakin on todettu, että Koivisto tarvitsi ei
sosialistisen tukimiehen. Olin samaa mieltä ja vaikka varmaan Veikolla oli sellainen viimeisen taiston
henki, nyt ei Kekkosen kaverit nouse,
niin uskon hänen olleen vilpittömästikin -sikäli kuin se yleensä politiikassa on mahdollista – Koiviston kannalla isänmaan
parhaaksi.
Ja niin kävi ja kyllä me pienet karonkat Veikon laskuun pidettiin!
Olen epäonnistuneesti ja omaksi vahingokseni muistanut ja
toistanut Veikon varoitusta: ”Muista, että jokaisen kepulaisen sisällä on on
ahne ja kiero talonpoika”
Ei se ihan niin ole, sillä tunnen muitakin: Mikot Jokelan ja
Pesälän sekä Ervelän Riston ja Palmusen
Laurin ja monia muitakin ihan toisenlaisia kavereita.
Mutta hyvä juttu, joka tuntuu menevät arkaan kohtaan lähinurkissakin, joten
varoitus ei ollut ihan väärä.
Veikko ja Pekka Pennamo eivät olleet muukalaisvihamielisiä
eivät EU:n vastaisia. Heidän isänmaallisuus ei ollut heikkojen polkeminen vaan
vahvojen vastustaminen.
