Mikko Rönnholm

Vanhusten hoito Naantalissa

Naantalilaiset ovat julkisuudessa ja uskon pääosin myös käytännössä tyytyväisiä Naantalin vanhusten hoidon palveluista. Yksinkertaiset syyt johtuvat siitä, että Naantalissa toiminta on julkisessa hallinnassa – Naantalissa ei ole yksityisiä hoitolaitoksia. Kaupunki hoitaa itse ja kolmatta sektoria eli voittoa tavoittelematon Aurinkosäätiö on hoitanut tehtävänsä vielä paremmin.  Ja rahaakin on saatu, kun on kunnolla rutistettu. Tarpeet kasvavat ja aktiivisesti tuli edelleen jatkaa uusien tilojen rakentamista.
Aurinkosäätiö voisi olla oikea toteuttaja, joten toivotaan, että siellä jaksetaan innostua uudesta, kun on vedetty henkeä edellisen projektin valmistumisen jälkeen.
Rannikkoseudussa olroillai asiantunteva Hanna Erjannin kirjoitus:

 

Hanna sen sanoo : Julkisella vallalla on vastuunsa ja kysymys on siitä, mitä tarkoitukseen satsataan. Eli rahasta. Olemme valmiit huolehtimaan ja verorahoilla.
Vanhukset ovat kunniakansalaisia ja nykyisen hyvin voinnin luojia, joten on löydettävä resurssit ja miksei löydetä, sillä jos haluamme on pohjoismaiden tasolla on satsattava tulevaisuudessa miljoonia , satoja tällä sektorille.
Eikä sitä voi tehdä  velkaa ottamamaalla vaan keräämällä varat reilusti veroilla.

Mutta se mikä on selvää sanovat Saarikot ja Orpot mitä tahansa. Tilaanne huononee entisestään jos soten maakunta ottaa Naantalin asioiden hoidon. Joten sote seis!

MR

 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa