Mikko Rönnholm

Vaikutelmalla ei pärjää- paitsi salaamalla

Orpo hyytyi 20190409

Tietämättömyys ei ole vain valitsijoiden ongelma. Samaa tautia näyttää Petteri Orpokin sairastava. Luonteva esiintyminen ja itsevarmuus sekä luottamus virkamiehiin ja avustajiin voi kostautua. Sanojen sekoittuminen on pikku juttu jos kovalevyltä puuttuu tietoa.

 

Salaillulla kätketään kavereiden auttaminen

 

”Säätiön tarkoituksena on tukea yliopistojen ja tutkimuslaitosten lippulaivatoimintaa ja vahvistaa huippututkimuksen public–private-yhteyksiä – mitä se tarkoittaakaan. Säätiön hallitukseen valittiin kaksi Elinkeinoelämän keskusliiton ja kaksi Suomen Yrittäjien edustajaa ja yksi henkilö Luonnonvarakeskuksesta. Kahdella on sentään yliopistotausta.

”Oikeuskanslerin virastosta kerrottiin, että opetusministeriöltä tuli valtioneuvoston istuntoon 28.2. salassa pidettävä lista.”
Uusi yhtiö ja säätiö koulutukseen
Hallitus päätti perustaa Oppiva Invest Oy:n.
Tieto tuli julki Solidiumin tiedotteen kautta.
Valtioneuvoston päätös asiassa salattiin.
Oppiva Invest sai 80 miljoonan euron edestä valtionyhtiöiden osakkeita pääomakseen. Yhtiöllä on Nokian, Sammon ja Kemiran osakkeita.
Opetushallinnon alle perustettiin myös koulutussäätiö. Se sai Solidiumista osakkeita 60 miljoonan euron edestä.
Säätiön pääoma muodostuu SSAB:n, Outokummun ja Kemiran osakkeista. Kaija Ahtela KL ”

 

Toimitusministeriö tekee ja toimi silloin kun yrittäjät tai elinkeinoelämä apua tarvitsee…

 

 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa