Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Uskon karit

KivetjakaritJakoluoto20131020

Tänään 20.10.2013 oli Naantalin uuden kappalaisen Piia Klemin virkaan asettaminen Jumalanpalveluksen yhteydessä,
saarnan piti itse arkkipiispa Kari
Mäkinen
. Arkkipiispa ei ole tyhjän puhuja, joten se kiinnosti.  Mutta en kuitenkaan mennyt. Mielessäni aloin
pohtia miksi jäin pois:


Aivan aluksia ja helpommasta päässä on laiskuus, vaatteiden vaihtaminen ja ajankäytön
uudelleen suunnittelu ei innosta. Päivä on poikkeuksellisen upea syksyn kuulaus,
vielä värikkyyttä ja tyyntä veden pintaa on vaikea vastustaa. Tämäkin sinänsä
riittää selittämään tapakristityn käytöstä.

Muitakin tekijöitä on vaikeuttamassa kirkon kynnyksen ylittämistä: Ensinnäkin
paikalle tulo nyt tällaiseen erikoistilaisuuteen voidaan tulkita
uteliaisuudeksi eikä niinkään sisäiseksi kutsumukseksi. Todennäköisesti itsestäni
turhia luullen olen huomaavinani pientä ylimääräistä kiinnostusta läsnäoloani
kohtaan. Lisäksi tilaisuudessa on myös turhia seremonioita, eikä kesken
poislähteminen ole hyvien tapojen mukaista.

Oma kansankirkon oppi ei ole huono ainakaan katolisiin kirkkoihin
verrattuna. Kristillisillä etiikalla toivoisi vahvempaa sananvaltaa ihmisten
mielissä. Mutta kun ei asiaa ole vahvasti tuntemalla omaksunut, niin on
sellainen vähän ulkopuolisen olo. Ja toisaalta mieleen tulee sekin, että
emmehän me tarvitse välimiehiä, jos asiaa on. Ja sekin kolkuttelee, että on
sellainen epäkristillinen epäilys muiden läsnä olevien tarkoitusperistä.

Miksi sitten pitää tällaista pohtia?
Lähinnä sen vuoksi,
että  hyväksyn seurakunnallisen yhteisyyden idean. Sen lähtökohtana on yhteenkuuluvuuden
tunne, joukkoon kuulumisen tarve. Mutta voiko kirkossa tuntea läheisyyttä?
Arvelen, että aika harvoin näin tapahtuu. Jotenkin enemmän ravitsevia ovat keskustelut
ihan jossakin muualla.

Ja tästä lopusta tulenkin assosiaatioon poliittisen toiminnan
kanssa. Sielläkin pitäisi olla yhteenkuuluvuutta. Niistäkin tilaisuuksista pitäisi
löytää kohottavaa sananselitystä. Mutta kuulijat puuttuvat ja niinkin on
käynyt, että yhteiskunnallisista asioista puhutaan enemmän muualla kuin
poliittisissa yleisötilaisuuksissa. Puolueiden toiminnasta puutuu henki – on neuvottomuutta
ja epäilyä. Toiminnasta on tullut tapa ja osallistumisesta pakkopullaa.

Tällaisia mietteitä tuli nähdessäni nuo veden alla
tavallisesti olevat kivet, pienet kari, jotka kuvassa näkyvät: Papin ja piispan
onkireissulla piispa loikki rannalle hakemaan matoja, ja kun tuli papin vuoro,
niin plumsis. Piispa sanoi lohduttavasti, etten sinun uskoa epäile, mutta
täytyy tuntea kivetkin. Vanhassa vitsissä on sisältöä; usko on hyvä, mutta
tietokaan ei ole pahasta. Meiltä puutuu uskallustakin kommunikointiin jopa
pohdintaan, itsensä alttiiksi panemiseen

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi