Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Turun Työväenyhdistys 125 vuotta

Onnittelemme Turun Työväenyhdistystä 125-vuotisesta taipaleesta.
Uraa uurtavaa toimintaa. Ja aihetta muistella menneitä niin asian puolesta
ahertajia kunnioittaen kuin historiasta oppia ammentaen.  

Työväenyhdistyksiä perustettiin 1800-luvulla edistämään
työväestön yhteistyötä, parantamaan oloja ja levittämään sivistystä. Suomen
ensimmäinen työväenyhdistys perustettiin Helsinkiin vuonna 1883, perustajana
porvari Viktor Julius von Wright, jonka mukaan yhdistyksiä kutsuttiin Wrightiläisiksi.
Helsinkiin muodostui myöhemmin työväenyhdistyksien keskusjohto. Samana vuonna
työväenyhdistys perustettiin myös Vaasaan. 1886 perustettiin Oulun työväenseura
ja seuraavana vuonna Porin, Savonlinnan, Tampereen ja Turun työväenyhdistykset.
Työväenyhdistysten alaisuuteen syntyi ammattiosastoja. Vuonna 1895 Suomessa oli
yli 30 työväenyhdistystä. (Wikipedia)

Naantalin Työväenyhdistys perustettiin vuonna 1894, joten se
kuului noiden 30 ensimmäisen yhdistyksen joukkoon juuri tuossa wrigthiläisyyden
muodossa. Turun Työväenyhdistys ja sen pohjalta perustettu Turun Työväensäätiö on
kokenut historian aikana suuren käytännön muutoksen ja siitä antaa historiaa
kirjoittanut Arto Jokela hyvän kuvan
alla olevassa selostuksessa

.

·        
Turun Työväenyhdistys perustettiin toukokuussa 1987 wrightiläisessä hengessä.

        Turun työväenyhdistys rakensi Turkuun 1889 Suomen
ensimmäisen työväentalon. Samalla paikalla Ursininkadun ja Eerikinkadun
kulmassa sijaitsee myös nykyinen työväentalo.

·        
TTY itsenäistyi 1890-luvulla wrightiläisyydestä ja sen
johtoon tulivat työväenliikkeen omat miehet. Tärkeä tapaus koko maankin
työväenliikkeen kannalta oli Nils Robert af Ursin valinta yhdistyksen
johtoon 1891.

·        
Kun Suomen työväenpuolue perustettiin Turun
työväentalolla vuonna 1899, valittiin af Ursin sen ensimmäiseksi
puheenjohtajaksi. Häntä seurasivat niin ikään turkulaiset J.A. Salminen ja
K. F. Hellsten. Puolueen alkuvuosina myös puoluetoimisto sijaitsi
Turussa.

·        
Työväenyhdistys ja työväentalo olivat turkulaiselle
työväestölle poliittinen ja henkinen koti. Työväentalolle perustettiin kirjasto
ja siellä toimivat työväenteatteri, laulu- ja soittokunnat, opintokerhot,
ammatti- ja puolueosastot ja urheiluseurat. Työväenyhdistyksen piiristä saivat
alkunsa myös työväen osuuskauppa ja työväenlehti, aluksi Länsi-Suomen työmies,
sittemmin Sosialisti ja Turun Päivälehti.

·        
Työväenkulttuuri syntyi ja kukoisti työväentaloilla
siksi, ettei työläisillä ollut muita paikkoja tai mahdollisuuksia päästä mukaan
näihin rientoihin. Itse asiassa kaikki se, mikä nykyään mielletään työväenkulttuuriksi,
on saanut alkunsa työväentaloilta ja työväenyhdistyksistä. Sen vaikutus ulottuu
myös laajemmalle. Esimerkiksi Turun kaupunginteatterin ja työväenopiston juuria
voidaan johtaa työväentalolle.

·        
Myöhempinä vuosina TTY:n poliittinen rooli väheni ja
siitä tuli työväenliikkeen paikallinen taloudellinen tukipilari ja työväentalon
ylläpitäjä. Nykyisin yhdistyksen rooli on keskittynyt vahvemmin kulttuurin
ylläpitäjäksi.

Arto Jokela Myrskyn silmässä, TTY:n historiikin kirjoittaja

Naantalin Työväenyhdistys päinvastoin kuin Turun isoveli on säilyttänyt
poliittisen toiminnan keskeisimpinä toimintamuotona. vaikka olemmekin
säätiöineen omaisuutemme Naantalin Työväenyhdistyksen Säätiölle, olemme
edelleen toimiva paikallisyhdistys, joka hoitaa Naantalin sosialidemokraattisen
kunnallisjärjestön tehtävät.
Ja naantalilaisia kun olemme haluamme nostattaa paikkakuntamme aseman työväenliikkeen
historiassa.
Naantalin kappalaisen poikaa Niklas Herliniä on pidetty Suomen ensimmäisenä
sosialistina, josta Turun Työväenyhdistyksen puheenjohtaja Nils Robert af Ursin
sanoi, että Niklas Herlin kirjoitti jo vuonna 1894, jolloin hän itse ei
tiennyt vielä mitään sosialismista,  sosialidemokraattisesta oikeusjärjestyksestä
kirjan saksaksi.
Niklas Finn salanimellä  Herlin
osallistui Sosialistisen Internationaalin kokouksiin jo 1880-luvulla.

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi