Mikko Rönnholm

Taiteen ja talouden tasapainoa

Naantalin
Musiikkijuhlien 36. avajaiset 2.6.2015

Valtuuskunna pj. Mikko Rönnholm


Arto Noras perusti 1979 Naantalin
Musiikkijuhlasäätiön
Naantalin starttirahojen 100.000 markan eli
nykyrahassa n. 50.000 euron suuruisella alkupanostuksella.
Juhlat ovat kasvaneet, keskittyneet ja muuttuneetkin vähän, mutta sama kaiku on
musiikin, laadusta tinkimättä taloudellisuutta varjellen. Meidän kulumme ovat
olleet kahtena viimevuotena 563.000 euroa joka on vähän Turkua pienemmät.
Valtion avustuksia ovat parina viime vuotena pysyneet samana Naantali saa 75.000
euroa saamme, vähemmän kuin Turku  ja
vain kolmanneksi Kuhmon tasosta ( viime vuonna Turku 87.000, Kuhmo 190.000 ja
Iitti 13.000.)

Naantalin kaupungin avustus on
pysynyt ja pysyy tämän vaalikauden vuoteen 2017 asti 146.000 eurossa ja määrä on n. puolet Turun
vastaavasta, mutta asukasta kohden meidän panoksemme on viisinkertainen. Ja
tämä on sitä meidän seudullista yhteistyötä sillä kävijöistä juhlillamme tulee
runsaat 40 prosenttia Turun seudulta ja 30 prosenttia pääkaupunkiseudulta.
Naantalilaisten osuus on alle 10 prosenttia. Yleisavustukset ovat 43 prosenttia
myyntitulot 35 ja varainhankinta 20. Alkuaikoihin nähden yleisöltä kerätyt ovat
pysyneet noin kolmanneksessa, privaatti tuki on pudonnut 20 ja julkinen noussut
yli 40 prosenttiin.
Neste on kuitenkin ollut poikkeus
uskollisuudessaan ja panostuksessaan ja niinpä taas kiitämme kaikesta ja
erikseen tästä avajaistilaisuuden tarjoiluista.

Kiitollisuudella mainitsemme tässä
yhteydessä kirkkojen haltijoita
konserttipaikoistamme ja musikaalisesta panostuksesta, josta
tänään saamme kuulla esimerkin Naantali kanttorin tohtori Kari Vuolan soiton muodossa.

Tänä vuonna Lasten Musiikkijuhlat ovat vahvasti esillä: Kultarannasta
Kirkkopuistoon ja paljon muuallekin levinneenä ja Pelastakaa Lasten
organisaation myötävaikutuksella ne kasvattavat osuuttaan. Kiitos hienosta
yhteistyöstä. Uskallan arvat, että toiminnanjohtajamme Tiina Tunturi on teille
ollut erinomainen yhteistyön tekijä ja kehittäjä. Ainoan vakituisen
työntekijämme Tiinan työpäivää ei enää yhteiskuntasopimuksilla pystytä
pidentämään.

Näitä juhlia olisi ilman taiteellista
johtajaamme Arto Norasta
, eikä ilman Arton isoisän Merimaskun kesähuvilaa. Vaikka Naantali oli Helsinki – Merimasku tien
varrella, niin Arton käytännöllisen
luovuus osasi keksiä juhlat tänne. Nämä 36. musiikkijuhlat ovat muistomerkki ja
kunnianosoitus maailman ennätyksellisen pitkästä taiteellisesta johtajauudesta!

Esiintyvät taiteilijat ylipäätänsä ovat juhlien vetovoimana ja huomion
keksipisteenä. Usein muistellaan säveltäjiäkin varsinkin merkkivuosien
yhteydessä, kuten Jean Sibeliusta tänä vuonna.

Mutta hienointa on juhlia läsnä
olevaa 80 vuotta täyttänyttä Aulis Sallista.

Kiitämme häntä pitkäaikaisesta valtuuskunnan jäsenen ja varapuheenjohtajan
tehtävän hoidosta sekä tietenkin onnittelemme. Taiteellinen elämä on
ihmeellistä ja niinpä nytkin me saamme merkkipäiväsanakarilta lahjaksi juhlillemme
omistetun sävellyksen, joka kuullaan
tänään kantaesityksenä. Eikä siinä kaikki: Merkittävänä ajattelijana ja hienona
ihmisenä tunnettu Aulis Sallinen on lupautunut avaamaan nämä juhlat. Suuri
Maestro ole hyvä. 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa