Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Sirpa Hagsberg: Talouden tasapainoa & sosiaalista oikeutta

SDP:n
ryhmäpuheenvuoro 14.11.2016: Toiminta- ja
taloussuunnitelma 2017 – 2020, talousarvio 2017

Kun vuosi
sitten hyväksyimme kuluvan vuoden talousarvion, kikyt, loikat ja sote jo
puhuttivat. Nyt niissä on jo hieman enemmän konkretiaa, mutta hämmennys meissä
sosialidemokraateissa vain kasvaa. Kenen hyväksi maamme hallitus tekee
päätöksiään?

Olemme
yrittäneet talousarviota sekä toiminta- ja taloussuunnitelmaa tuleville
vuosille laadittaessa pitää tiukasti kiinni naantalilaisten eduista. Taloudelliset
realiteetit on kuitenkin otettava huomioon. Veroprosentin maltillinen nosto ja
korotus muun kuin vakituiseen asumiseen tarkoitetun kiinteistön verotukseen
olemme valmiita hyväksymään. Keskeneräinen prosessi Neste Oy:n kanssa, lähestyvä
sote- ja maakuntauudistus ja niiden vaikutus kaupungin talouteen on vielä
epäselvää.

1,2
miljoonan euron saaristolisä on erittäin tärkeä saavutus ja kompensoi hieman
väheneviä valtionosuuksia. Positiivisena näemme alueellisen työllisyystilanteen
kohenemisen telakan menestyksen myötä, Naantalissa Turun Seudun Energiatuotanto
Oy:n rakennuttama monipolttoainevoimalaitos luo Varsinais-Suomeen  valmistuttuaan noin 250 uutta työpaikkaa.

Emme pidä
siitä epävarmuudesta, minkä lähestyvä sote-uudistus luo kuntalaisiin ja tällä
sektorilla työskenteleviin ammattilaisiin. Olemme pystyneet tuottamaan
laadukkaita palveluita kuntalaisillemme. Toimiva perusterveydenhuolto,
asiantuntevat hoito- ja vanhuspalvelut ovat lähellä ja saavutettavissa. Pelkäämme,
että sote-uudistus keskittää palvelut suurempiin kuntakeskuksiin, eikä
valinnanvapaus koskekaan kaikkia.

Haluamme ennen
suurta muutosta pysyttää asiakas- ja potilasmaksut nykyisellä tasolla toisin
kuin talousarviokirjassa on sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksellä
esitetty 1.1.2017 alkaen. Näin ovat jäsenemme sekä sosiaali- ja
terveyslautakunnassa, että kaupunginhallituksessa ilmaisseet tahtonaan, mutta
hävinneet äänestykset. Alkuvuoden kiinteistö- ateria- ja siivouspalveluiden palvelustrategiatyö
päättyi laajojen selvitysten jälkeen Arkea-vaihtoehtoineen oman työn ja
toiminnan tehostamiseen.  Toivomme
muiltakin sektoreilta samaa henkeä. Vaikka sote-uudistus kuormittaa ja luo
epävarmuutta, myös sosiaali- ja terveystoimessa tulisi rohkeasti tehostaa ja
luovasti kehittää omaa työtä ja saada säästöjä ilman maksujen korotuksia.
Syksyllä alkava kotisairaalatoiminta on tästä erittäin hyvä esimerkki.
Ihmetystä ryhmässämme  herätti puolestaan
se, miksi Aurinkosäätiön palvelutalon koko laajennusosan käyttöönotto venyy
syksyyn.

Naantalin
kaupunki pystyy toteuttamaan tulevina vuosina mittavat investoinnit. Kouluja
korjataan, Aurinkotien ja Kreivinkadun kiertoliittymä on tärkeä investointi keskusta-alueen
rakentumiselle uuden asemakaavan mukaisesti. 
Yhteisenä haasteenamme on raikastaa kaupungin ilme vain muutamana
kesäkuukautena elävästä, muuten ikääntyvien kuntalaisten nukkumalähiöstä
elinvoimaiseksi ja vetovoimaiseksi.

On
seurattava tarkalla korvalla, mitä muualla tapahtuu. Keskustaan on saatava monipuolista
asuntotarjontaa, niin kohtuuhintaisia omistus- kuin vuokra-asuntojakin. Mm. myös
lapsiperheet ovat nykyään kiinnostuneita muuttamaan keskustaan palvelujen
ääreen. Rakentamaan haluaville löytyy monipuolista tonttitarjontaa. Vuoden 2017
aikana laaditaan esityksestämme kaupungille asunto-ohjelma.

Toiminta- ja
taloussuunnitelmaa vuosille 2017 – 2020 ja talousarviota 2017 käsitellessämme
nousi esiin myös kritiikkiä. Kaupunginhallituksen 1. ja 2. käsittely olivat
melko peräkkäin, jolloin aika perehtymiseen lyheni. Maisema-mallista luopumisen
tilalle pitäisi saada nopeasti uusi raportointijärjestelmä verrokkikunnista.
Kaupungin tekemien sopimusten seuranta ei ole riittävän tehokasta. Talousarviokirjan
koettiin olevan entistä suurpiirteisempi. Nähtiin myös, että resurssien
lisääntymisen tuloksia ei arvioida riittävästi tai ollenkaan.

Sosialidemokraattien
valtuustoryhmä on valmis hyväksymään toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille
2017 – 2020 sekä talousarvion vuodelle 2017 yhtä muutosta lukuun ottamatta.
Sosiaali- ja terveysmaksuihin esitettyjen korotusten aiheuttamien
maksutuottojen lisäyksestä esitämme seuraavia vähennyksiä: terveyspalvelut –
60.000 euroa, suun hammashuolto -100.000 euroa ja sekä hoito- ja vanhuspalvelut
– 90.000 euroa.

Kiitämme
kaupunginjohtajaa ja muita virkamiehiä, sekä luottamushenkilöitä asiallisesta
talousarviotyöskentelystä.

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi