Mikko Rönnholm

Antaa mennä, olen kihloiss

Ajatus hukassa 20220601

Sikin sokin -mullin malli – kallista sotkua

Uutisia suolletaan, mutta ne eivät kiinnosta. Ei meillä ole väliä – aluehallinnon murheita. Vastuunkanto on vanhanaikaista .

Liitän tähän alle kolme kuvakaappausta Rannikkoseudun tarjonnasta:

Jutun keskeisen sisältä kertoo, että, Aurinkosäätiön palvelujen kaupungin -aluehallinnon hallinnon haltuun otto eli sosialisointi  maksaa julkiselle taloudelle 600.000 euroa vuodessa.

Naantalin kaupunginhallitus päätti maanantaina perustaa uuden asumispalvelujen johtajan viran. Virka täytetään viimeistään elokuun alusta lähtien.
Viran perustaminen liittyy Aurinkosäätiön toiminnan liikkeenluovutukseen kaupungille.
Virkaan valittavan henkilön tehtävänä on erityisryhmien asumispalvelujen johtaminen ja kehittäminen. Asumispalveluyksikkö tuottaa palveluja sekä ikäihmisille että vammaisille. RS  20.5.2022Joni Koski

Siihenkin menee ainakin 50.000 euro vuodessa, jos riittääkään. Eikä palvelut lisäänny ja eikä hoiva parane vain byrokratia kasvaa!

Voittajan on helppo hymyillä, mutta tulevan käyttäjän on kallista maksaa -todennäköisesti

Kilpailuttamien on vaikea laji – ylivoimaista monille byrokraateille. Tämä hanke sen kertoo karulla tavalla.
Mutta mitäs siitä kun tulevat asiakkaat eli vuokralle tulevat vanhukset  ja  yhteiskunnan muuta osat aluehallinto/valtio sen maksavat.

Kyllä on vaikea tällaista toimintaa kehua.
Ainoa hyvä puoli tässä on, että ei se ainakaan voi huonommaksi mennä, kun toiminta siirtyy  kaupungin vastuulta laajemmille hartioille, joiden yläpuolella on toivottavasti toimivampi pää!

 

 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa