Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Raimo Vahtera vie kohti Suur-Turkua

Kohti  Suur-Turkua on Raimo Vahteran  uusin kirja. Kirja on romaani, joka on sidottu
asian, ympäristön jopa nimien kautta todellisuuteen. Asioista perillä olevana
tahona sanoisin, että noinkin se voisi olla ja että toisaalta ei kaikki ole
sitä, miltä näyttä. Mutta sekään ei haittaa.


 Lukija, joka on kiinnostunut Turun
sodanjälkeisesti kasvun ajasta
, jossa tietenkin – ilman pilkkaa –
luonnollisesti on paljon hävinnyttä kaupunkiympäristöä ja myös menneen maailman
toimintatapoja, kirja on lukemaan pakottava.
Esimerkiksi toimittaja Aimo Tammi ja
kaupunginjohtaja Timo Kallio kuvaavat
fiktiivistä todellisuutta luontevasti. Kokoomuksen ja demareiden konklaavi on
ihan toden tuntuinen, mutta henkilöt ovat sellainen sekoitus, josta en pysty
tunnistamaan yksilöitä. Fiktiivisyydessä on kirjailija onnistunut siis hyvin,
jopa kaljan juonnitkaan eivät ole todellisuutta 
nykyisin. Tehtävä on sen sijaan tuttu – ihan suoraan   tosi-
TV:stä.

Rami Vahteralle on annettava tunnustusta
tuon ympäristöopin ja kaupunkihistorian luennon lisäksi siitä hän on yhden
kansien sisään kirjannut kuntaliitosten historian, hyvin mielenkiintoisen ja
avartavan.
Kirja on ihan hyvä oppikirja asiaa harrastaville varsinkin uusille tulokkaille
ja miksei vanhoille, joiden kovalevyllä ei aina kaikki ole enää järjestyksessä.

Toinen tunnustuksen aihe on, että hän on taltioinut monet vaikkakin aikaisemmin
kuultuja, mutta nyt muistiin pantuja juttuja ja sutkauksia. Näin ne säilyvät.

Kirjassa on melko kattavasti tuotu esille kuntaliitokseen
liittyviä asiakysymyksiä. Voisipa sano, että esitys vetää vertoja  ainakin asiallisuudessa Vvm:n kuntarakeenselvityksille.
 Kirjasta voisi saada jopa sellaisen
kuvan, että fiktiiviset henkilöt ihan tosissaan osaavat asioita sinänsä ja
aivan erikoisesti pystyvät niistä kertomaan siten, että lukijakin ymmärtää,
mistä on kysymys.

Eihän toimittaja ei Ramikaan
 tavoistaan pääse
,  ja niinpä hänkin  liioittelee raadollisuutta ja ahneutta. Surkimuksiakin
löytyy joka porukasta, hernerokan ja taivasosuuden vaihtajia, mutta valtaosa
yrittää parastaan, vaikka aliharavat tietävät, mikä parasta olisi. Vaaleilla
valittujen toiminnan  ongelma on, että
valintaperusteet ovat niin erilaiset. Siitä taas seuraa, että yhteisen sävelen
löytyminen on pienimmän yhteisen nimittäjän hakemista. Ja sellainen on liian helposti
yhteinen vihollinen – tuttu kuninkaiden ulkopolitiikasta . Turkulaisille ne
pahat ovat naapureita, kermankuorijoita, kun taas ympäristökunnille se on iso
paha itäinen naapuri. Tämä näkökulma tulee esille.
Myös virkakunnan käyttäytymismallit eritellään ihan hyvin. Sellaista se on ; Hyvät
työntekijät eivät pelkää mitään, huonoimmat taas kaikkea muutosta. Nimittäin
jos jotain positiivista vois yrittää löytää kuntaliitoksista, se vois olla
muutokseen pakottamista. Itse kääntäisin se kuitenkin niin päin, että liitoksen
pelko voisi olla muutoksen alku.

En kerro jutun
juonta,
sitä kannattaa odottaa aina viimeisille sivuille. Sen sijaan niiden
jälkeen olevan kirjailijan loppusanat kuvaavat Raimon hiljaista sarkasmia ja
sitten sitä kaikkein tärkeintä:

Kunnallispolitiikka on kiintoisaa. Turussa se on Turun asioiden
hoitamista. Siinä sivussa saa joskus omiakin asioita hoidetuksi, kuten kirjan
romaanihenkilö Lonkero toisinaan muistuttaa.
Lopuksi haluan vielä kiittää edesmennyttä vaimoani Riittaa, joka vakavasti
sairaanakin jaksoi kannustaa minua harrastuksessani

MR
Ps. Ainakin Kansallisesta ehkä kohta Wanhan Naantalin kaupastakin kirjaa saa.

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa