Mikko Rönnholm

Perjantai 13 päivä

Arenius 20220511

Kovan onnen Arenius:

Omistajat ovat  kuulemma saaneet luvan purkaa vanha läpilaho talo Torikadun ja Alikadun kulmasta.
Paikalle rakennetaan uusi ympäristöön sopiva asuintalo – vihdoinkin.

Valtoset ovat rohkeita ja aikaansaavia tekijöitä. Savelan talon Torikadun ja Hamppukehruunkadun kulmassa he osin säilyttivät ja lisäksi laajensivat tyylikkäästi.
Pari vuotta sitten he ottivat uudeksi haasteeksi Areniuksen. Rakennusta riisuttaessa he huomasivat korjaamisen mahdottomuuden. Tällä palstalla on onnetonta tilannetta seuratta ja ihmetelty kohtuuttomuutta. Museoasioista innostuneet valtion viranomaiset harasivat vastaa eikä kaupunkikaan tehnyt kaikkea voitavaansa auttaakseen jumiin jääneitä tekijöitä. Onneton asetelma.

Ajatelkaapa rakentajan tilannetta: Kahden vuoden aikana lukemattomia turhia työtunteja ja nyt sitten kaiken kukkaraksi tilanteen muuttuminen; rakennustarvikkeiden hinnat nousevat vauhdilla. Yhteenlasketut menetykset ovat merkittävät. Omistajat tuskin uskaltavat edes laskea!

Pitääkö yksityisen ihmisen kantaa seuraukset  virkamiesten päätösten viipymisestä. Vastuukysymys vaatii selvitystä!

 

Ps. Tämän kirjoituksen julkaisemisen jälkeen tuli Rakennuslehden uutinen, joka kertoo mitä hintojen nousu on juuri nyt ollut:

Tarvikepanoksista eniten vuositasolla nousivat teräsrakenteiden hinnat. Ne kallistuivat peräti 38,4 prosenttia vuodessa ja 6,5 prosenttia maaliskuusta.
Kuukautta aiempaan verrattuna puolestaan puurakenteiden kustannukset kohosivat todella rajusti ja hipoivatkin nyt taas syyskuussa 2021 koettua huippua. Niiden hinnat kipusivat peräti 15,9 prosenttia kuukaudessa ja 34,5 prosenttia vuodessa.
Muista tarvikepanoksista betonielementit kallistuivat 21,2 prosenttia vuodessa ja 6,4 prosenttia kuukaudessa. Runkorakenteiden kustannukset kohosivat 21,9 prosenttia vuodessa ja 4,5 prosenttia kuukaudessa.
Työkustannukset ja palveluiden hinnat kohosivat selvästi tarvikkeita maltillisemmin. Työkustannukset nousivat 3,6 prosenttia vuodessa ja palveluiden hinnat 1,7 prosenttia.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

1 Vastaus artikkeliin

  1. Jos me yhteiskuntana velvoitetaan joittenkin rakennusten säilyttäminen, mikä osoittautuu sitten yksittäistapauksessa ennakoimattomasti mahdottomaksi, pitäisihän meillä olla myös yhteiskuntatakuu tällaiseen tilanteeseen, eli velvoitteita luodessamme olemme myös valmiita kohtuulllistamaan yksityisen pienomistajan vastuuta, jota hän kantaa henkilökohtaisella taloudellisella riskinotollaan koko yhteiskunnan puolesta. Tiedän, ettei ole vasemmistolaisille ihan ensimmäisenä mieleen tuleva ajatus. Vasemmisto moittii virkamiehiä, joita sitoo laillisuus 😊.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa