Mikko Rönnholm

Olavi Jalonen 80 vuotta

Olavijalonen20120727

Yksi Naantalin kävelevistä maamerkeistä on Olavi Jalonen.

Hän
tietää Naantalista,urheilusta ja maailmasta uskomattoman paljon. Olemus on nuorekas ja muisti
kunnossa vaikka hänen kohtalonsa on ollut veitsen terällä moneen kertaan. Hän
muistaa antaa tunnustusta ylilääkäri Jussi Pärkölle ja Naantalin
terveyskeskukselle. Poikkeuksellista.

Siis sellainen tapaus on suutari Albert Jalosen ja vaimonsa Kertun vanhin poika,
joka oli sotalapsena Tanskassa, tekin elämän työnsä Raision Tehtailla työnjohtajana.
Urheiluharrastus alkoi Naantalin Tovereissa, mutta jatku Löylyssä. Olavi ei
hyljeksinyt vanhempiensa työväenliikkeen perintöä. Hän halusi edistää kaverinsa
Lindenin Yrjön uraa.

Olavi toimi pitkään Naantalin vaikeina aikoina Uutis-Valjakon Naantalin paikallistoimittajana. Sujuvan kynän ohella myös puhe luisti letkeästi. Niinpä hän toimi kuuluttajana Naantalin urheilun
suuruuden aikoina lähes kaikissa täällä järjestetyissä kilpailuissa, hauskasti
mutta asiantuntevasti.

Nyt Marianrinteessä
Pirjo vaimonsa kanssa asuva Olavi lähtee kauppaan, kujille tai rantaan silloin
kun terveyden krooninen hoito sen sallii. Ajassa kiinni olevana, kirjoja kuluttavana
ja urheilufriikkinä hän tietää mitä maailmalla tapahtuu.
Kaikkien naantalilaisten 1960-luvulle
tuntema paikallisjulkkis on kuitenkin halunnut vetäytyä taustalle; hän ei tuo itseään
esille eikä edes suostu haastatteluihin, vaikka kiinnostavaa sanottavaa olisi
liian kanssa. Se ei ole vaatimattomuudella briljeeraamista, se on oma valinta tosin
mielestäni Naantalin kannalta valitettava linjanveto.

Jämpti mutta huomaavainen herrasmies Ola viljelee huumoria, josta voi tunnistaa
ironisia pikkupiikkejä, joita tyhmempi ei heti huomaa. Se on muistutus sisällä olevasta
terävästä huomiokyvystä. Hänen seurassaan piristyy. Se mukava ja samalla hyödyllinen hetki,
jonka muistaa ja jota kaipaa.
Onnittelemme Sinua Olavi ja toivotamme Sinulle Pirjolle voimia jatkaa harrastuksianne. Tapaamisen toivossa! mr

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa