Mikko Rönnholm

Oikeisto hylkää liberaalin oikeusvaltion

Liberaali kansallismielisyys näivettyy

 Suomi on kansainvälisessä lehdistössä esillä jatkuvasti voi sanoa , kuten mennen  viikon aikana  on jo nähty. Kuvakaappaus FT:stä esimerkkinä.

Viimeisimmissä sunnuntaisissa valtionradiossa esittämissään kommenteissaan Helme syytti Marinia ja hänen hallitustaan kuulumista ”punaisiin”, joka oli hävisivät vuoden 1918 Suomen sisällissodan, joka yritettiin perustaa Neuvostoliiton tukeman sosialistisen tasavallan Suomeen. ”Se, mitä nyt on tapahtunut Suomessa, saa hiukseni edelleen seisomaan”, väitti perussuolaisten sisarpuolueen puheenjohtaja.

FT;n artikkeli antoi ulkopuoliselle sellaisen varmaan tahattoman käsityksen, että Sanna MARIN olisi tullut kaupan kassalta pääministeriksi , sillä hänen maisteritutkinnosta ei lehdessä löytynyt mainintaa eikä siitä puhunut Sanna itsekään tutkinnostaan, kun puolusti ansiokkaasti suomalaista mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Tämä on tätä identiteettipolitiikkaa, josta Jussi Halla-aho jaksaa puhua. Tämä mielikuvapolitiikka on tarkoituksenmukaista:
Yhtäällä Sanna Marinista puhutaan vihreänä feministinä, joka ei ymmärrä talouden realiteetteja, vaan pehmoilee eikä osaa pitää suomaisten puolia ilmastopolitiikassa. Toisaalta nyt sitten luodaan mielikuvaa jopa nyt virolaisten toimesta – väkivaltaisesta vallankumouksellisista punakaartilaisista.

Pelottelu on muutoinkin saamassa käsittämättömiä ulottuvuuksia. Jopa presidentti Sauli Niinistö oli valmis  pilamaan viisaan valtiomiehen maineensa meuhkaamalla issi-vaimojen turvallisuusuhasta. Ja niinpä siitä innostuneena Kokoomus on  persujen apupuolueena taltuttamssa  tätä hirmuista vaaraa, jonka lapset ja varsinkin heidän äidit aiheuttavat meidän turvallisuudelle. On luotu uusi ”puna-armeija”.

Sotien aikana Suomen taistelutahto ylläpidettiin vertauksella yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää. Irvileuat kysyvät mitä sitten käy kun tulee se 11?. No nyt 11 Isis-vaimoa näyttävät olevan tämän hetken suurin uhka. Suomen oikeisto näyttää voimaansa kansallisen rohkeuttaan unohtaen, että oikeusvaltio kaikkine ulottuvuuksineen on pienen maan turva.

Liberaali kansallismielisyys näyttää mahdottomalta

Gideon Rachman kirjoittaa kolumninsa lopuksi viitaten Brittien vaalitulokseen ja arvioidessaan Boris Johnsonin tulevaa linjaa seuraavan viiden vuoden aikana.

Mutta mitään ei ole vielä kirjoitettu. Seuraavan viiden vuoden aikana herra Johnsonilla on mahdollisuus osoittaa, että liberaalin nationalismin ei tarvitse olla oksymoronia (yhdistää kaksi vastakkaista tai toisensa kieltävää käsitettä mr). 

Viron parlamentti on luottamuslauseensa antanut sisäministerilleen ja Suomessa Kokoomus on uudessa kansanrintamassa oikeistolaisten kanssa kivittämässä oikeusvaltiota poliittisilla heitoilla.

Sanna Marin on rohkea. Kokoomuksen häpeäpaaluun paneminen oli kova mutta oikeaan osunut  veto eikä se ollut – Unto Hämäläisen  väittämä etikettivirhe vaan asiallinen huomautus Kokoomukselle, joka näyttää populismissaan hylkäävän kansainvälisen liberalismin.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa