Mikko Rönnholm

NTY: Organisaatiouudistus ei saa keskittää valtaa virkamiehille

Tiiliholvi ovi 20220819
Naantalin kaupunginvaltuuston 10.10.2022 esityslista on taas laihanpuolien.

Tarkoitus lieneekin, että kokoukset ovat vartin mittaisia ilmoittautumistapahtumia.
Merkittäviä kysymyksiäkin tuodaan vaatimattomassa muodossa. Tällä keralla listalla on organisaatiouudistus. Nopeasti lukien kyse on vain aikatulusta, eli siitä missä järjestyksessä ja koska tehdään hyvinvointialueen muodostumisen edellyttämät toimenpiteet.
Ensimmäinen suuri asia on miten sote-lautakunnan jäljelle jääneet asiat hoidetaan luottamushenkilöorganisaatiossa.
Kaupungin virkamiesjohto halusi asioiden menevän koulutuslautakuntaan, joka olisi ottanut hoitaakseen hyvinvointiasiat.

Tätä asiasta on kirjoitettu sd-hallitusryhmän toimesta ja selvitetty asiallisesti, miten poliittiset hyhmät saivat asian käännettyä niin, että asiat menevät kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle, josta muodostuu hyvinvointilautakunta.

Tämä oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun kaupunginjohtajan esitys hävisi 11-0.

Taistelun voitto ei tarkoita, etteikö sota jatkuisi. Suunta on pitkään ollut  selvä; päätöksentekovaltaa keskitetään virkamieskunnalle.

Nyt onkin puolueitten hyvä esittää itselleen kysymys halutaanko mennä tähän suuntaan ja jos halutaan, niin pitäisikö uudelleen harkita pormestarimallia, jolloin keskittynyt valta olisi poliittisella mandaatilla toimivalla pormestarilla virkamies kaupunginjohtajan sijasta.

Hyvinvointialue on suuri mullistus; Tilannetta voi verrata liikkeenluovutukseen.

Rivivaltuutetulle asti ei ole tuullut edes tiedoksi siirtyvien henkilöiden tehtävät ei edes määrä. Tämä suuren luokan muutos, joka vaatisi kyllä asiallisen valtuuston päättämän linjauksen.
Seminaareissa ja iltakouluissa puhuminen ei ole päätöksentekoa.

Yleinen kokous antoi tukensa Kimmo Ahon ja johtokunnan linjaukselle pitää urheilupaikat avoinna. Näillä sivuilla on Kimmo Ahon selkeä kirjotus  aiheesta.
Kiivas työmarkkinasyksyn kova avaus oli Tehyn ja Superin sopimus. Onnea sille

Kokouksessa pääluottamusmies Riku Luoto  kertoi, että sopimus on otettu hyvin vastaan ja muistutti, että kovat keinot olivat välttämättömät kun työnantaja puoli ei liikahtanut yhdeksään kuukauteen.

Syksy palkoista sopimien ei näytä helpolta kertoivat teollisuuspuolen edustajat. Reaalipalkkakehitys vaati kompensaatiota ja taantuma mörkö on jo näkyvissä.

Sanna Marinin hallitus on kohtuuttomassa asemassa.

EKP nostaa korkoja , ja sille ei saa sanoa mitään. Venäjän hyökkäys Ukrainaan nostaa aseeksi otettua energian hintaa. Veroja ei saa korottaa eikä velkaa ottaa eikä mistään sovi leikata vaan pikemmin menoja pitää lisätä esimerkiksi puolustukseen.
Kannatuslukemat tekevät Keskustasta  arvaamattoman, kuten olemme voineet nähdä.

Kyllä – Sanna Marin on vahva pääministeri; Hänellä on voimia, muttei kentän tukikaan ole pahasta!

PS; Painovirhe  nimessä korjattu Meidän Riku on Luoto ja Teollisuusliiton Riku on Aalto, josta myös oli puhetta

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

1 Vastaus artikkeliin

  1. Kiitos, Mikko
    Suuresti ilahtuneena huomasin ensi kertaa tekstissäsi viittauksen pormestarimalliin siirtymisestä myös Naantalissa. Nyt on myös oikea aika, kuten yleensä aina on, ryhtyä asiaa konkreettisesti valmistelemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa