Mikko Rönnholm

Nastan pääkirjoitus !/2013:Tasapainoa ja suorituskyvyn mukaista vauhtia pitää olla

NaantalinKylpylaitosA18631963

Aivan aluksi pyydän kiittää kaikkia lokakuun kuntavaaleissa äänestäneitä
aktiivisuudesta sekä kaikkia ehdokkaina olleita merkittävästä uhrautumisesta
kansanvallan hyväksi. Onnittelen valtuustoon valittuja ja uskon, että uusi
valtuusto hoitaa tehtävänsä vastuullisesti ja innokkaasti.

Naantali 570 vuotta –
kylpylän perustamisesta 150 vuotta

”Huolimatta rajoitetusta alueestaan sekä vähälukuisesta ja
varattomasta väestöstään on pienellä Naantalilla ollut kaikkina aikoina määrätty
merkityksensä Suomen kaupunkien joukossa,” alkoi 18.2.1863 eli 150 vuotta
sitten päivätty uuden kylpylaitoksen perustajajäsenten kirjelmä Naantalin
kaupungille (lainaus Raino Puottulan historiikista). Yhtiö perustettiin ja
kylpylä valmistui jo seuraavana kesänä 2.7.1863. Naantalin kylpylaitoksen
perustamisen merkkivuosi on siis tänä vuonna, ja 1930-luvulla Naantalin
kaupungin omistukseen siirtynyt kylpylä ehti juhlia 100-vuotista taivaltaan
ennen sen lopettamista.
Kirjoitan aiheesta historiallisen syyn lisäksi siksi, että muistaisimme ainakin
kolme asiaa:

  • Naantalilla on ollut ja on
    edelleen määrätty merkityksensä Suomen kaupunkien joukossa
  •  Luovia ideoita ja yhteistoimintaa
    yksityisten ja kaupungin välillä tarvitaan
  •  Tuumasta toimeen tulee tarttua ripeästi

”Menestys ei ole ikuista, epäonnistuminen ei ole lopullista.
Olennaista on rohkeus jatkaa”,
lausui
Juhani Vaaranen Winston Churchilliä
lainaten jättäessään 36 vuoden palvelun jälkeen valtuutetun tehtävät. Samalla
hän tervehti uusia valtuutettuja kehottaen meitä ”
pitämään pään kylmänä, jalat
lämpimänä, mielialan korkealla ja veroprosentin kohtuullisena!

Palvelut ennen muuta

Naantalilaiset, ja uskoakseni asukkaiden valtuuttamat, ovat
samaa mieltä kunnallisen päätöksentekijän keskeisimmästä tehtävästä: Se on naantalilaisten palveluista huolehtiminen. Tämä
puoli on ollut Naantalissa hyvässä kunnossa. Pärjäämme ulkopuolisissa
vertailuissa ja sisäisissä mielipidetiedusteluissa erinomaisesti.  Tämä asiaintila on ollut pitkään vallalla,
kuin myös se paradoksi, että hyvistä
palveluista päättävät huonot päättäjät.

Mutta hyvillä palveluilla on myös hintansa ja se on nyt meidän vakavimpia
ongelmiamme, jota on lisännyt alavireinen suhdannetilanne ja kaupungin
väestönkasvun tyrehtyminen. Vuonna 2012 asukaslukumme väheni 52 hengellä.
Väestömäärämme on 18 819, mikä alittaa valtion itsenäiselle kunnalle tavoitteeksi
asettaman 20 000 asukkaan minimikoon. Realistiselta tuntuva arvio on, että jos
asukaslukumme olisi 20 000:n luokassa, olisi suurin osa talouden tasapainottomuusongelmastamme
pois päiväjärjestyksestä.  
Tämän ongelmakokonaisuuden ratkaiseminen on valtuuston päätehtävä tällä
vaalikaudella.  Miten se tehdään, on
sitten politiikkaa eli yhteisten asioiden hoitoa.

Tuokiokuva palveluiden
tarpeellisuudesta
Kauniina aurinkoisena päivänä retkiluistelin Naantalin olohuoneessa eli
Naantalin aukon jäällä. Katselin Kultarannan graniittilinnan suuntaan ja
mietiskelin, että kyllä on hienoa ja perusteltua, että kaupunki huolehtii muistakin
kuin lakisääteisistä peruspalveluista. Niiden avulla voidaan pakollisissa kuten
sairaanhoitokuluissa säästää.  Juuri
sillä hetkellä luistimen terä jymähti pieneen railonpoikaseen. Ilmalennon
äkkipysäyksen jälkeen melkoisen tällin saaneena ylös kivutessani ajattelin,
että pitää niiden lakisääteisten peruspalvelujenkin olla kunnossa aina.
Tasapainoa ja suorituskyvyn mukaista vauhtia pitää olla luistellessa ja
yhteiskuntaa kehitettäessä.

Lopuksi

Naantalin vammaispoliittinen ohjelman johdannossa sanotaan
nasevasti: ”Naantalin strategian mukaan
Naantalin toiminta-ajatus on ”Naantali – paras paikka elää, viihtyä ja tehdä
työtä” ja vammaisten henkilöiden osalta voitaisiin painottaa ”Naantali – paras
paikka kaikille”

Hyvää kevättalvea kaikille!

Mikko Rönnholm
kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa