Mikko Rönnholm

Naapureissa on voimaa ja hyviä ehdokkaita

Eloranta, Laulumaa, Lahti , Korhonen 20230312
Eduskuntavaaleissa valitaan kansanedustajat hoitamaan maan asioita – tietenkin oma maakunta ja kotikaupunki ovat tärkeitä- mutta Suomen tasavallan kokonaisuus on NRo: 1
Tiiliholvissa oli mahdollisuus kuulla ja haastatella viittä ehdokasta: Eeva Johanna Eloranta, Janne Laulumaa, Mari Lahti , Ari Korhonen ja Maaret Laakso ( auto ongelmien takia puuttuu kuvasta)

Kaikki toimivat kuten kuvasta ilmenee kirkkaan läpinäkyvästä

Esittelyt olivat fiksuja ja toisiaan täydentäviä ja kysymyksiin saatiin selkeitä vastauksia:

Tietoa ja taitoa on ja niinpä yleisö valitteli valinnan vaikeutta.

Kuvauksen aikana leikiteltiin, että Mari Lahti Turku on Raision puristuksessa Arin ja Jannen välissä; niinpä kävi selville, että hän on Pernon kasvatti siis entisen Raision alueelta hänkin.

Sannan Tiimi on timmissä!

Ja Hannu Aalto sai tiimi kassin, kun oli tunnistanut blogilla olleen eduskuntavaalien ajankohdan oikein eli ehdokkaat olivat vuodelta 1983

 

 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa