Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Naantalin sosialidemokraattien vaalitavoitteet

Naantalin
SDP:n vaalitavoitteita 2012

Naantali on Turun seudun saaristokaupunki. Luonto on
suonut ja menneisyys on tuonut meille elämän edellytyksiä harvinaisen paljon;
Luonnonkauneutta, teollista toimeentuloa, asumisen viihtyisyyttä, hyviä
palveluja, vakautta ja vetovoimaisia matkailukohteita. Naantali on käsite,
brändi, joka itsenäisenä on suurimmaksi hyödyksi Turun seudulle, makuunnalle ja
maalle.

Naantalilaisen elinikäinen kumppanuus
kaupungin kanssa 

Alkaa neuvolasta, jatkuu päivähoidossa ja koulussa
laadukkaitten pääosin maksuttomien palvelujen ja monien
harrastusmahdollisuuksien kehittämänä kohti nuoruuden valintoja. Sosialidemokraatit
toivottavat aurinkoisia kasvun vuosia tietäen, että joskus tarvitaan myös apua
ja sitä on oltava tarjolla.

Ja kaikki haluavat itsenäiseen
aikuisuuteen

Oman elämän alkuun vaaditaan ammattia, työpaikkoja ja
asuntoja. Kaikki eivät polun päätä löydä ja niinpä sosialidemokraatit ovat
asettaneet valtakunnalliseksi tavoitteeksi taata työ- tai opiskelupaikka
kaikille alle 25-vuotiaille 
Naantalissakin.

Kotona saadaan elämän eväät

Vanhemmuus on eräs elämän tehtävästi, joka on
antoisaa, mutta vaativaa. Neuvolat, päiväkodit, koulut auttavat erilaisia
perheitä tarpeen mukaan.
 Asunnon luo puitteet jokapäiväiselle
elämälle. Asuntojen tarjontaa on lisättävä kaupungin kehittymiselle
välttämättömän kasvun aikaansaamiseksi. Monipuoliseen asuntojen kysyntään
kaupungin on vastattava olemalla aktiivinen kaavoittamalla alueita,
luovuttamalla tontteja ja tarvittaessa rakennuttamalla asuntoja ja
huolehtimalla  asuinalueiden  ympäristön viihtyvyydestä  sekä sijoittamalla  palveluja helposti saavutettaviin kohteisiin.

Työ on ihmisenä olemisen perusta

Siksi sosialidemokraatit koko aikaisena
työväenpuolueena pitävät työpaikkoja toimivan yhteiskunnan edellytyksenä.. Työpaikkoja
pitää olla ja työssä jaksamiseen on kiinnitettävä huomiota. Elinkeinoille niin
oleville kuin tuleville on edelleenkin luotava hyvät mahdollisuudet. Kulttuuri
laajasta ymmärrettynä on Naantalin juttu.

Ympäristön tulee olla ilon aihe

Terveellisyys, viihtyisyys ja monipuolisuus sekä
todellinen valinnan vapaus tulee olla alueiden toteutuksen tavoitteena.
Asukkaiden kanssa on saatava aikaan vuorovaikutus ja myös niillä, jotka eivät
itsestään ääntä pidä on oikeus tulla kuulluksi. Muistettakoon, että vammaisuus
ei saa olla esteenä eikä mahdollisuuksien tasa-arvo toteudu ilman
toteuttamiskelpoista ja toimivaa joukkoliikennettä.

Kaikella on määräaikansa

Kodin pitää olla turvallinen paikka ikääntyville
mahdollisimman pitkään. Omaishoidolla ratkaistaan inhimillisellä ja edullisella
tavalla arkea, kunhan muistetaan huolehtia myös hoitajista riittävällä
panostuksella. Mutta  tarvitaan myös  lisääntyviä kotipalveluja, joiden saanti ei
saa olla kukkaron paksuudesta kiinni. Ikävuosien karttuminen tietää myös sitä,
että palvelutalo, tehostettu asuminen ja usein laitoshoito ovat inhimillisen
ehtoo puolen edellytys. Hyvät olosuhteet, mutta auttavat kädet ja inhimilliset
kasvot ovat turva, josta ei saa olla puutetta. 
Tarvitsevan on sellaista saatava ja kustannuksiin osallistumisen on
oltava kantokyvyn mukaista.  

Vakaus, tasapainoisuus ja tasoittavuus
tulee olla toiminnan rahoittamisen lähtökohta

Talous luo puitteet; Se rajoitta tai mahdollistaa.
Osaltaan siihen pystytään paikallisesti vaikuttaman, mutta pääosin maailman ja
maan olosuhteet heiluttavat Naantali purtta. Varautuminen ja varovaisuus ovat
viisautta.  Mutta silti koemme yllätyksiä
ja silloin tarvitaan rohkeutta vaihtaa kurssia.
Paljon olemme saaneet menneiltä polvilta, eikä tarkoituksemme ole siirtää
rasituksia tuleville ikäluokille. Toimintamme on oltava määrätietoisesti
vakauteen pyrkivää tarvittaessa olosuhteiden muutoksia tasaavaa. Jälkipolvilla
ei saa maksattaa nykyongelmia. On uskallettava puutua turhuuteen, mutta
palvelujen turvaamiseksi voidaan joutua veroja korottamaan. Ulkopuolisen eli
valtion avun varaan ei toimintaa voi rakentaa.
Palveluja voidaan ostaa ulkoa vain perustellusti ja hallitusti. Epävarmuuden
lisääminen henkilökunnassa on väärin, mutta suoritustasosta lipsumista ei pidä
sallia. Kunnallinen tuotanto on hyvinvointipalveluissa laadukasta ja
turvallista ja se on myös kilpailukykyistä oikein johdettuna.

Sosialidemokraatit ovat tehneet työtä työn, tasa-arvon ja turvallisuuden
puolesta. Vakavalla mielellä ja ylpeänä hyvinvointiyhteiskunnan saavutuksista
jatkamme yhteisenä joukkona sellaisen yhteiskunnan rakentamista, jossa vapaus ei ole joidenkin etuoikeus vaan kaikkien oikeus.

Hyväksytty NTY:n kokouksessa 9.9.2012

 

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi