Mikko Rönnholm

Meillä on huoli asukkaista

SDP:n valtuustoryhmän puheenvuoro 30.1.2017 Manner-Naantalin osayleiskaava
Sirpa Hagsberg

Millainen on minun Naantalini? Mitkä asiat aikanaan
kuohuttivat kuntalaisia, kun nykyistä kaupunkikuvaa visioitiin? Kuinka moni
tuntee tällä hetkellä voimassa olevan osayleiskaavan sisällön? Meillä
naantalilaisilla on varmasti jokaisella omat mansikkapaikkamme ja rakkaimmat
näkymämme ja muistomme tässä kaupungissa.

Nyt päätettävänä oleva Manner-Naantalin
osayleiskaavatyö aloitettiin v. 2013 konsulttityönä. Sitä on käsitelty yhteistyössä
konsultin ja virkamiesten kanssa lähes 30 kaupunkisuunnittelujaoston
kokouksessa. Kaupunginhallitus on käsitellyt sitä 5 kertaa. Konsultin ehdotusta
on käsitelty ja työstetty myös luottamushenkilöseminaarissa. Kaavaa ovat
muokanneet erilaiset selvitykset mm. yö- ja päiväliikenteestä, kaupallisesta
vaikutuksesta, maisemavaikutuksista, ympäristövaikutuksista meluineen ja
hajuineen. Kaavasta tehdyt lukuisat muistutukset ovat myös muokanneet
lopullista versiota eli hyvä, että kuntalaiset ovat aktivoituneet tärkeässä
asiassa. Palaute tehtyihin muutoksiin on ollut pääsääntöisesti positiivista,
mutta tyytymättömyyttä edelleen on. Kaupunginvaltuusto on nyt tekemässä
päätöstä hyvin laajasta ja paljon yksityiskohtia sisältävästä kokonaisuudesta,
eikä tehtävä ole todellakaan helppo. Ymmärrän hyvin niitä valtuustoryhmiä,
jotka eivät osallistu kaupunkisuunnitelujaoston tai kaupunginhallituksen
pöytäkunnan työhön.  Osayleiskaava on
vasta mahdollistava, mutta siihen sisältyy sekä positiivinen että negatiivinen
mahdollisuus näkökulmasta riippuen.

Valtuustoryhmämme on oman kaupunginhallitusryhmänsä
takana, joka ei hyväksynyt kaupunginjohtajan lopullista ehdotusta.

Vaatimuksemme ja muutosehdotuksemme ovat
seuraavat:

1.

Kuparivuorelle
Mannerheiminkadun jatkeen lounaan puolelle ei sallita asumista.

2.

Leirintäalueen
asuntorakentamista salliva merkintä poistetaan.

3.

Kalevanlahden
itärannan vesialueelle ehdotettu rakentamismahdollisuus poistetaan.

4.

Lammasluodon
asuntorakennusalue poistetaan.

5.

Aurinkotien
ja junaradan välinen, Ruonanojasta Maijamäen pientaloihin rajoittuva alue
kaavoitetaan tehokkaan kerrostalorakentamisen alueeksi asuntoja ja muita
alueeseen sopivia tarkoituksia varten. Onnistuneen kaupunkikuvan ja
viihtyisän alueen varmistamiseksi alueelle varataan mahdollisuus maanalaiseen
pysäköintiin, jota voidaan käyttää myös läheisen kylpylän tarpeisiin.

6.

Kylpylän
ja siihen rajoittuvalle pysäköintialueelle tehtäisiin
kehittämisvarausmerkintä

7.

Kurkelankadun
varren lisärakentamisalue poistetaan.

Näillä muutoksilla erästä toimittajaa lainatakseni
”emme ihan paisu kuin pullataikina” ja turvaamme eheän rantaraitin kaikkien
kuntalaisten ja vierailijoidemme käyttöön. Emme kaipaa ökyrakentamista
rannoille, joiden asukaskohderyhmä on hyvin rajattu, eikä houkuttele
lapsiperheitä. Olemme saaneet myös evästyksen, jossa tulee vakavasti harkita
tärkeän kokonaisuuden päätöksen siirtämistä seuraavalle valtuustolle, joka
valitaan jo reilun kahden kuukauden päästä. Emme pidä vitkuttelusta, vaan asiat
on saatava reippaasti eteenpäin, mutta jos osayleiskaava päätetään nyt
kaupunginhallituksen esityksen mukaan, odotettavissa on melkoinen valitusruljanssi.

Ryhmällämme on huoli Naantalin kaavoitustilanteesta.
Keskustan kaava on 10 v. myöhässä, sillä kohtuuhintaista eri elämäntilanteisiin
sopivaa kerrostaloasumista keskustassa tarvitaan aivan akuutisti, mutta niitä
ei juuri ole.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa