Mikko Rönnholm

Luottamushenkilöiden määrä väheen, muu henkilökunta lisääntyy.

NaantalinHenkilC3B6kuntajaluottamushenkilC3B6kehitys20131005

50 vuotta sitten valtuutettuja oli 17 valtuutettua, määrä
nousi liitoksen jälkeen 21 jäseneen. Asukkaita oli 6.000 .  Valtuutettuja kohden oli 300 asukasta, nykyisin
valtuutettuja on 43 eli yksi 440 kohden.

Aikoinaan
kaupungin kevätjuhlien historian varten selvittelin, että vuonna 1975 luottamushenkilöitä
yhteensä oli 223 eli yksi 30 asukasta
kohden nyt luottamushenkilöitä 130 eli yksi 150 asukasta kohden. Luottamushenkilöiden
suhteellinen määrä on laskenut viidenteen osaan. 

Liitteenä on ei tarkistettuja käyrästöjä kehityksestä.Ne antavat oikean kuvan kehityksen suunnista.

1950 luvulla oli yksi kaupungin palveluksessa oleva 50 asukasta kohden, nyt heitä on 17 asukasta kohden. Suhdeluku
ennen lamaa 1990-luvun alussa ehti nousta jopa 12.
Luottamushenkilöitä oli 1975 yksi kahta työntekijää kohden nykyisin suhdeluku yksi
yhdeksää vastaan. Luottamushenkilöiden palkkiot ovat n. 250.000 euroa ja
henkilöstökulut ovat 55 miljoonaa euroa eli palkkiot ovat 220 osa henkilöstön
kustannuksista. Keksimäärin luottamushenkilöt kuluttavat vajaan 2.000 euroa vuodessa yhteisiä varojamme kun taas 
henkilökuntaan kuuluvat runsaat 40.000 euroa vuodessa.

Jos luottamushenkilöiden palkkioita oli nostettu palkkojen kanssa samassa
suhteessa olisivat luottamuspalkkiot n. 5 prosenttia eli 12.500 euroa suuremmat
eli n. 260.000 euroa vuodessa.

Luottamushenkilöiden tuottavuuskehitys on ollut merkittävää. Onko se ollut
perusteltua ja järkevää? Siitä voimme olla montaa mieltä. Mitään perusteita ei
näillä perusteilla näyttäisi olevan merkittävään muutokseen ellei sitten haluta luopua demokraattisesta kynällishallinnosta, kuten ikävä kyllä vähän näyttää haluja olevan niin valtiovallan kuin aika usein virkamiesten keskuudessa.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa