Mikko Rönnholm

Lulan täpärä voitto

Lula voitti 20221031

Tiukka tulos kruunasi dramaattisen paluun 77-vuotiaalle oppositiojohtajalle, joka toimi kaksi kautta presidenttinä vuosina 2003–2010, mutta hänet syytettiin myöhemmin korruptiosta ja hän istui vankilassa ennen kuin tuomiot kumottiin.

”Tammikuusta 2023 lähtien hallitsen 215 miljoonaa brasilialaista, en vain minua äänestäneitä. Olemme yksi kansa, yksi maa, yksi suuri kansakunta, Lula sanoi puheessaan, joka keskittyi demokratiaan ja brasilialaisten arvokkaan elämän tarjoamiseen.
”Emme halua enää taistella. Olemme kyllästyneitä näkemään toinen vihollisena.” Lulan kannattajat huusivat hänen nimeään asunnon ikkunoista, soittivat torvia ja päästivät ilotulitteita laskennan lähestyessä loppuaan. Hänen valintansa on viimeisin kilpailujen sarjassa, jotka ovat johtaneet vakiintuneiden hallitusten syrjään kaikkialla Latinalaisessa Amerikassa ja palauttaneet pääosin vasemmistojohtajia. FT 31.10.2022

Maailman heiluu sen ja tämän välissä. Demokratia on tiukoilla ja joka puolella vaanivat vaaralliset populistit. brasilia on valtava maa ja se on kuulunut BRICS  (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina  Etelä Amerikka) suurien toiveiden maihin.
Maailman talouskasvu on maita auttanut ja on nähty köyhyydenkin väistymistä, mutta mammuttien hallinto on ollut epävakaata tai autoritääristä. Niin vähän on aihetta juhlaan.

Otetaan tämä pieni voitto toiveita herättävänä!

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa