Mikko Rönnholm

Lossitupa ?

HautalaIsabella

Lossituvan käytöstä luopuminen oli konsernijaoston kokouksen kuuma peruna,
eikä syyttä. Lähtökohta jossa paikalliset yhdistykset ja asukkaat joutuvat
väistymään ulkoapäin tulevan yrittäjän tieltä, aiheuttaa herkästi reaktioita.
Kukaan tuskin vastustaa sitä, että kaupunkiin saadaan lisää yritystoimintaa ja
sitä kautta uutta virtaa. Mutta tässä tapauksessa kun uusi on ajamassa pois
vanhan, siitä jää helposti paha maku suuhun. Ihmisillä kun tuppaa olemaan
tunteet, vaikka markkinataloudessa eletäänkin ja pitkälti sen ehdoilla mennään.

Asialla on kuntapäättäjän näkökulmasta kaksi puolta: Toivomme
Naantaliin lisää yrittäjiä, asukkaita, kaupungin matkailua edistäviä toimia ja
elävöittämistä. Toisaalta paikalliset ansaitsee oman kylätilan, jossa voi
kokoontua, harrastaa ja järjestää tapahtumia. Myös rannan käyttömahdollisuudet
virkistysmielessä tulee jatkossakin olla osa, merellisenä mainostettavan
kaupungin antia. Tässä tapauksessa on myönnettävä, ettei tavoitteet suoraan tue
toisiaan, ainakaan vielä tässä vaiheessa. 

Kuntapäättäjinä meidän tulisi ensisijaisesti olla
kaupunkilaisten asialla. Se ei välttämättä aina tarkoita, että voisimme toimia
täysin heidän toiveidensa mukaisesti. Voimme joka tapauksessa kuunnella ja
kunnioittaa myös heidän huolia, näkemyksiä ja visioita alueensa
tulevaisuudesta. Näin pyrimme toimimaan nostamalla esiin seuraavia asioita:

Merimaskulaisia ja muita kaupunkilaisia on informoitava
avoimesti siitä, mitä on tapahtumassa. Ei päästetä huhumyllyjä vauhtiin, vaan
tarjotaan faktaa asioista mahdollisimman pian. Jos neuvotteluissa päädytään
luopumaan Lossituvasta, korvaavat yhdistysten toimintoihin soveltuvat tilat on
osoitettava viipymättä. Neuvottelujen aloittamisesta huolimatta, mahdollisuus
tarjouskauppaan siirtymiseen on säilyttävä. Sopimuksilla tulee varmistaa
rantapolun säilyminen kaikille avoimena. Kartoitimme myös mahdollisuuksia
ohjata rakentamista siten, että tulevaan liiketoimintaan liittyvät rakennelmat
olisi ensisijalla ja varmasti toteutuisi.

Liikeideassa saattaa olla paljonkin potentiaalia, josta on
vielä suuri ilon paikallisille asukkaille. Olisi kiva kuulla hankkeesta lisää.
Tällä hetkellä meillä päättäjilläkään ei ole tietoa, minkä tyyppisestä
toiminnasta on kyse. Yrittäjällä voi olla suotuisampi maaperä toimia, jos heti
alkuun lähestyy paikallisia avoimesti. Ei varmasti olisi heiltäkään pois
kuulla, mitä paikalliset toimijat ajattelee ja minkälaisia visioita, toiveita
ja tavoitteita heillä on oman kotiseutunsa suhteen. Tarsarannat puhuivat synergiasta.
Olisiko synergiaa mahdollista saada aikaan myös paikallisten yhdistysten
kanssa? Pienellä paikkakunnalla se voisi olla erityisen hedelmällistä.

Isabella Hautala

Ps Vihreät
toivat esille tarjouskilpailun, jota ei kannatettu. Meillä ratkaisi nyt se,
että kuntalaisia kuullaan (lisättiin päätösehdukseen) ja erityisesti se, että
päätimme vasta neuvottelujen jatkamisesta, ei vielä muusta. Sirpa Hagsberg

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa