Mikko Rönnholm

Lipposta on ikävä

Paavo Lipponen lauantaiaamussa ja HS 20190317jpg

”Lipposta on ikävä” -viesti tuli lauantaiaamun jälkeen tekstarina  asioista perillä olevalta ei- demaritaholta. – Sellaisiakin on.

Lauantaina olimme saattomatkalla Savossa ja näin jäi Paavon haastattelu suorana näkemättä. Kun muutkin kehuivat sitä, niin totta kai katsoin sen kaikessa rauhassa. Ja se kyllä kannatti tehdä.
Vaikka Paavo suostui olemaan mitä vaan entisestä pääministeristä EU-friikin kautta  konsultti-yrittäjänä, oli hän kuitenkin  valtiomies.

Kun oikein tiivistää ja jättää turhat välit pois, niin kyllä haastattelun   antina oli  ohjeistus kehittää EU:ta – eteenpäin on mentävä. Suomen on oltava mukana ja yritettävä vettä muitakin Pohjoismaita lähemmäksi ydintä samalla kun Venäjään on suhtauduttava rauhallisesti ja lujasti.

”Nykypolitiikka some-ilmiöinen hän ei kestäisi päivääkään”. Tätä vähän protestoin siksi, että Paavo on osaava kynämies, joten hän olisi voinut nousta vaikka minkälaiseksi bloggariksi  useammallakin kielellä.

Odottelemme häneltä järeää tietopanosta eli muistelmien uutta osaa, jota haittaa valtava materiaalimäärä ja ehkäpä tuo valtiomiesmäisyyskin. Paras on hyvän pahoin vihollinen, kannattaisi pitää Paavonkin mielessä

Tunnettuna feministinä Paavo uskalsi sanoa Angela Merkelin jälkeisestä ajasta, että ”löytyisipä Euroopasta johtaja, jossa olisi yhtä paljon miestä”.

Ps. Olen tietenkin Lipposen Paavon kaveri ja arvostan hänen näkemyksiään. Artikkelikuvassa kaappasin kuvan telkkarista ja Hesarin sivuilta. Nekin kertovat, etteivät kaikki ole kaltaisiani.

 

 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa