Mikko Rönnholm

Liikasen Erkki on vakauden merkki

Erkki Liikanen AMarina 20190319
Erkki Liikanen ja Aki Linden 50 vuoden takaiset teiniliittolaiset yhdessä Erno Lehtisen kanssa ovat nyt kukin tahollaan tehneet loistavaa virkamiesuraa. Ja siitä nyt porvarien likaisten temppujen osasta Iltalehden johdatuksella ilkkuu. Se taitaa olla kuitenkin enemmän kunniaksi ja samalal kehotus tsemppiin.

Tovereiden radikaalisuus oli aikansa tuotetta. Nyt he ovat alojensa kovia asiantuntijoita.
Erkki Liikanen ehti tehdä myös poliittisen huippu-uran. Kun varhain aloittaa, niin ehtii.

Pientä mukavaa sanailua on mukava kuulla ja nähdä, että maailman syrjä on koulinut.
Erkki Liikanen luennoi taloudesta ja Euroopasta. Hän jaksoi toista, että virkamiehen, tutkijan ja poliitikon on tunnettava oma roolinsa ja pitäydyttävä niissä.

Hyvän tietoon perustuvan valmistelun merkitys tuli hyvin esille. Hän ei maininnut mutta kyllä me muut arvioimme, että Sipilän hallitus oli tässä suhteessa varoittava esimerkki.

Erkki Liikasen vahvuuksia on luovalla ja viihdyttävällä tavalla liikkua politiikan, kulttuurin ja talouden saroilla ja höystää niitä mukavilla jutuilla. Onhan hänessä tietenkin pienemmissäkin piireissä varovaisuutta, sillä seinilläkin voi olla korvat, jotka mielellään tervaisivat EKP:n pääjohtajakandidaatin rekeä.

Tilaisuudesta saivat monet sellaista taustatietoa, josta oli paljon hyötyä. Se vaan pitää napata nopeasti, sillä seuraavassa hetkessä on juna Mikkeliin männyt justiinsa.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa