Mikko Rönnholm

Leon päivän aurinko on laskenut

leoleino_1937_2019

Leo Leino  siirtyi tästä ajasta jo 21.4.2019 Ikaalisissa.

Leon siis Lepan poismeno oli koskettava tapaus. Monista satunnaisista tekijöistä johtuen vasta nyt  on sopiva hetki Leon nimipäivänä kirjoittaa nämä rivit:

Leo Leino  oli urheilullisen lapsuuteni yksi esikuva ja nuoruuden peli-  ja juttukaveri.
Leo Leino oli joukkuepelin  rakentaja. Hänessä oli urheilijaa, järjestömiestä ja valmentajaa.
Naantalin Työväenyhdistyskin sen noteerasi vuonna 2004, kun hänelle myönnettiin NTY:n kunniaplakaatti

• Vuonna 62 perustettu palloiluseura VG on vetänyt toimintansa piiriin nuoria enemmän kuin mikään muu yhdistys Naantalissa. Palloiluseuran perustaminen yksilöurheiluun suuntautuneen SVUL-laisen Löylyn ja massaurheiluun suuntautuneen TUL-laisen Tovereitten lisäksi osui oikeaan saumaan. VG ensimmäinen sihteeri Leo Leino Tovereitten kasvatti ja monipuolinen palloilija edustaa monipuolisella tavalla 60-luvulta alkanutta urheilun muutosta. Hän on myös Tovereiden kasvatti.

Lepa pää kallellaan keikkuen  yrittää nostaa Naantalin Toverien johtokunnan joukkuetta Urheilupuiston TUL:n kevätjuhlilla tai sitten hän kertoo Kyproksen kokemuksiaan tai johtaa Tennispokan ensimmäistä kokouksta. Nämä mielessä, kun ihan saattumalta käteeni annetaan lehtileike vuodelta 1965.

Lepa oli tapaus sinänsä  niin työhistoriansa kuin harrastustensakin suhteen. Pidän häntä yhtenä merkittävänä naantalilaisena, jolle mielellään teemme kunnia hymyssä suin.

 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa