Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Lauri Laine:Kuntien talousarviot tulee laatia tasapainoon. Tavoitteena ei saa olla ylijäämän kasvattaminen.

LaineLauri

SDP:n
ryhmäpuheenvuoro tilinpäätöksestä ja tarkastuskertomuksesta ja myös
henkilöstökertomuksesta 22.5.2017.

En aio
puuttua tilinpäätösnumeroihin vaan keskityn enemmänkin toiminnan tarkasteluun.

Sen verran
tilinpäätöksestä, että se oli paljon parempi, kuin talousarviossa oli
ennustettu. Alkuperäinen arvio oli miinus 3 miljoonaa, mutta tulos oli yli 3
miljoonaa plussalla..

Kun
marraskuussa  2016 valtuusto teki
päätöksen veroprosenteista, annettiin niin synkkiä talouslukuja, että
valtuutetun oli ne uskottava ja veroprosenttia nostettiin yksimielisesti. Eikö
merkkejä muutoksesta parempaan osattu silloin lukea.

Mutta  tammikuussa 2017 tilinpäätöstä koottaessa
ylijäämää olikin yli 3 miljoonaa euroa. Kolmessa kuukaudessa miljoonavaillingista
päästiin suureen ylijäämään.

Vaikka noin
reilu plussalle päätyminen ei ole niin paha, kuin alijäämä, pitemmän aikavälin
suunnitelmia se ei tue. Mitä
johtopäätöksiä siitä voi tehdä, onko taloushallinta todella niin vaikea
ennustaa. Johtuuko vaikeus valtion hallinnosta vai paikallisista talouskyvyistä.

Miten
valtuutettu voi uskoa talouden lukuja, jos ne muuttuvat noin oleellisesti
kolmessa kuukaudessa.

Kuntien talousarviot tulee laatia tasapainoon.
Tavoitteena ei saa olla ylijäämän kasvattaminen.

Kaupungin
kasvutavoitteet ovat kaukana, lähes tavoittamattomissa. Kun tavoitteissa on
arvioitu asukasluvuksi vuonna 2035  4000
asukkaan lisäys, se tarkoittaa vuodessa
200 uutta asukasta.  Tämä tavoite ei
täyty, eikä silloin täyty myöskään kaupungin muutkaan tavoitteet. Strategia kun
on suunniteltu kasvavan asukasluvun varaan. 
Toivottavasti saadaan muutos aikaiseksi. Siitä on nyt merkkejä ilmassa.

Valtuuston
hyväksymä kaupunkistrategia on hallintokunnissa jalkautettu melkoisen
hyvin.  Taloudelliset tavoitteet
saavutettiin lähes läpi linjan, toiminnalliset tavoitteet ja resurssien
käyttö  on myös mennyt eteenpäin.

Tietohallinto
ei ole Naantalissa siinä missä sen pitäisi olla. Ollakseen vetovoimainen ja edistyksellinen
kaupunki, tietojen hallinnan tulee kulkea kehityksen eturivissä.
Tarkastuskertomukseen on kirjattu ehdotus erillisestä tietotaitostrategiasta.
Siinä näkyisi nykytila, tarpeet, pelot ja uhat, sekä selkeä tavoite olla
kaupunki, joka osaa ja hallitsee nykytekniikan. 

Tarkastuslautakunta
on perehtynyt  kaupungin vanhusten ja
myös muihin  asumispalveluihin ja toteaa
kustannusten olevan Maisemamallin vertailuissa korkeimmat asiakasta kohti.

On tärkeää
tietää mistä se johtuu ja tarkoittaako korkeat kustannukset sitä että asiakas
hyötyy vertailukuntia enemmän. Toivottavasti

Paljonko
lääkäri ottaa asiakkaita päivässä.

Terveyskeskuslääkärien
vertailu muihin terveyskeskuksiin ja yksityislääkäreihin olisi sosiaalitoimenkin
tärkeää tietää, jotta kaupungin eri omalääkärien palvelut olisivat tasapuolisia
koko Naantalissa. Nyt ne eivät ole. Onko kaikille omalääkäreille tasapuolisesti
määritelty kaupunkilaisia.

Hyvän
arvostuksen saaneen terveyskeskuksen kannalta on tärkeä säilyttää saavutettu
maine. Siksikin sitä tulisi pystyä myös vertaamaan muihin kuntiin.

Sivistyslautakunnan
suunnitelmat päiväkotien ja koulujen supistamisesta taisivat olla vähän
ylimitoitetut. Nyt näyttää ettei kaikkia 
muutoksia tarvitsekaan tehdä.

Kannattaa
ottaa aikalisä ja tutkia uudestaan, josko vaikka nykyinen koulu- ja päiväkotiverkko
olisikin paras ratkaisu.

Ateria,
siivous ja kiinteistön hoito päätettiin säilyttää kaupungin omana työnä.
Selvitystyö toiminnan ulkoistamisen ja oman työn välillä aiheutti epävarmuutta
henkilöstössä. Se näkyy henkilöstökertomuksessa sairauspoissaoloina.
Toivottavasti nyt päästään näistä työpahoinvointia aiheuttaneista
selvityksistä.

Muuten
Henkilöstökertomus on selkeä ja siitä selviää henkilöstömäärän ja myös kulujen
olevan lähes edellisvuosien tasolla. Siitä selviää myös koulutus ja muutokset
työtehtävissä. Henkilöstösuunnitelmassa on asetettu tavoitteita, joiden
mittaaminen ja arviointi eivät ole kaikkein yksinkertaisimpia.

Fölin
matkustajamäärät lisääntyvät ja kustannuksetkin sitä myötä. Mitä Föli
todellisuudessa kaupungille maksaa ei selviä ihan helposti. Fölin myötä
joukkoliikenteen suosio on nousussa ja toimia sen edelleen kehittämiseksi on
tehtävä. Miten saisi yksinkertaisen summan kaikista joukkoliikenteen kuluista.

Kaupungin taksojen ja maksujen painotaakan
alentaminen olkoon tavoitteena. Nyt näyttävät monet maksut ja taksat olevan
vastaavia kuntia korkeammat. On hyvä, että kaupunginjohtaja on katsauksessaan
huomioinut asian. 

Tilintarkastajat
toteavat tilinpäätöstarkastuksessa: Esille ei ole tullut puutteita ja tilinpäätös
antaa riittävät tiedot kaupungin toiminnasta.

Naantalin
sosialidemokraattinen valtuustoryhmä puoltaa tili- ja vastuuvapauden
myöntämistä tili- ja vastuuvelvollisille.

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa