Mikko Rönnholm

Lähijunaliikenne

Lähijunaliikenneselvitys Traficom

Olen kuulunut junapuolueeseen. olen käyttänyt junaa opiskelu- ja työmatkoihin yli 50  vuotta parhaimmillaan melkein päivittäin , mutta monet vuodet vähintään  kerran  viikossa.
Junamatkustuksen mukavuus on ylivoimaista  kaupunkien välisessä liikenteessä.

Muistan senkin ajan kun Naantalista mentiin lättähatulla jopa sen ajan kun mentiin puuvaunuissa höyryjunan vetäminä. Naantali Turku välin viimeiset  junavuorot korvattiin Pohjolan liikenteen busseilla, kunnes ne lopetettiin kannattamattomina.  Siitäkin on kohta 50 vuotta.
Naantaliin tuli kuitenkin junaliikenteen uusi mahdollisuus  kun 1960 luvun puolesta välissä käynnistyi junalaivayhteys Ruotsiin. Sitä ilo kesti kymmenen vuotta ja kun se lopetettiin, yritimme saada sille jatkoa ja kävimme Paul Paavelan VR:n pääjohtajan juttusilla, joka totesi, että laiva oli SJ:n (Ruotsin rautateiden) ja päätös oli heidän.  Me kun vielä sitten yritettiin muistuttaa henkilöliikenteen mahdollisuuksista, niin vastaus oli tyly jotenkin siihen tyyliin, että sitä päivää emme näe.

Lähiliikenne  on taas esille ja nyt ollaan panostamassa jo Naantalin aseman suunnitteluun!

Maakuntaliitto on innoissaan ja Vakka-Suomen kuten Loimaan suunnallakin toivotaan lähijunasta paljon.
Nyt tuli sitten vähän kylmää vettä , kun Traficomin selvitykset olivat lyhyesti sanottuna taloudellisesti tyrmääviä.
Jos niistä jotain positiivista sanoisi, niin Naantali-Turku-Salo väli kannattamattomista vähiten kannattamaton. Vähän niin kuin sen entisen pojan todistus, joka oli luokalle jääneitten paras.

Merkittäviä miljoonien subventioita tarvitaan pahimmillaan jokaista matkaa kohden pitäisi jonkun julkisen puolen satsata  7 €  eli yli 5 M€ vuodessa. Infraparanukset sen päälle. Velkainen valtio tai haluttomat kaupungit ovat tiukassa paikassa. Mahtaako löytyä tosipaikan tullen rahoittajaa?

Mutta ei tuomita hanketta ennakkoon. Pörriäinenkin lentää!

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa