Mikko Rönnholm

Kun mikään ei riitä…

Puoluekannatus Yle 20221208

Kun mikään ei riitä – Sitä saa mitä tilaa ja se parhaiten nauraa joka toiselle kuoppaa kaivaa.
Keskusta on monikasvoinen puolue tai sanoisiko niin, että heillä monet naamarit, mutta  omaa suu on aina ennen säkin suuta.

Ei ole aihetta vakavassa tilanteessa olla vahingoniloinen – päinvastoin – on syytä olla surullinen, sillä etäältä katsottuna näyttäisi siltä, että eduskuntaryhmän puheenjohtaja on tolkun ihminen.
Eli hän vois olla henkilö, johon voisi luottaa.

Sosialidemokraatit sinnittelevät suorastaan ihmeteltävän hyvin. Mutta kyllä se hermoja vaatii. Mauno Koivisto aikoinan hallituksessa istumisesta sanonut, että kun saman pöydän ympärillä istuu, niin pärstä alkaa ottaa päähän. Kylmäverisyyttä ja hermoja silloin vaaditaan ja käsittämättömällä tavalla Sanna Marinin pinna on kestänyt.

Kokoomus ja Perussuomaliset ovat kannatuksen vapaamatkustajia.
Riitely sataa ihan ansiotta heidän laariin.  Riitely on kuin sade joka tekee hyvää opposition perunoille samalla kun se kastelee hallituspuolueiden heinät.
Ja tästä tuleekin mieleen, että rahaa pitää löytää maatalouden tarpeisiin. Ja niinpä Unto Hämäläinen eilen pääsikin toteamaan, että kyllä tästä rahalla selvitään. Hyvinvointialueet ja Maatalous koplataan. Kukaan ei taida oikein muista, että sote-maakunta oli keskeisiä Keskustan hallitusohjelmavaatimuksia. Eli tässäkin koplauksessa saajana ovat rähinporukka siellä ja täällä.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa