Mikko Rönnholm

Kokoomuksesta on tulossa persujen apupuolue

Puoluekannatus yle 20230105

Kaikki toitottavat, että perussuomaliset ovat saaneet omat vaaliteemansa hyvin esille. Media tekee parhaansa ja kovasti  siinä on ollut apuna Kokoomus, joka on kannattanut perussuomalaisten  maahanmuuttoon liittyviä teemoja estoitta.

Tämän politiikkaa ja sekin on politiikkaa, että Ville Rydmanin myötä nostetaan Svinhufvud muistuttamaan Suomen demokratiaa uhanneesta 1930-luvun kovasta oikeistolaisuudesta. Siinä ajattelussa oli liberaalisuus kaukana. Ja samaan suuntaan nyt Suomessa mennään vauhdilla.
Saksan äärioikeistolaisuus nostaa päätään, Italiassa on sodan jälkeisen ajan oikeistolaisin hallitus, Ruotsissa valtaa pitävät kokoomuslaiset  Ruotsidemokraattien ohjelmalla. Venäjän hyökkäysosta Ukrainaan, joka on juurisyy Euroopan ja Suomen talousvaikeuksiin unohdetaan ja syy vieritetään hallitukselle, joka on hoitanut ulko tulleita kriisejä mallikkaasti.

Suomessa ollaan näin vakavani aikoina lähtemäsää  oikeaan laitaan ajautuneiden  perussuomalisten ohjastamaan kelkkaan.  Kukaan ei tunnu muistavan tuon puolueen nousun slogaani: Missä ongelma siellä EU. Haluavatko suomalaiset ottaa riskin, että  Suomi alkaisi olla uhka EU:n yhtenäisyydelle nyt, kun erityisesti meidän suomalaisten keskeisin turvamme on yhtenäisessä EU:ssa.

Nyt on aika nostaa kissa pöydälle ja osoittaa, että Suomi on äänestämisen arvoinen maa, joka ansaitsee myös viisaan ja vakaan johdon – Sanna Marinia tarvitaan edelleen .

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

1 Vastaus artikkeliin

  1. Ohjelmaltaan ja sisäisiltä suhteiltaan, koko poliittiselta kokemukseltaan epävakaan Perussuomalaisten nousu hallitukseen poikkeuksellisen vaikeana aikana tuntuu huonolta vaihtoehdolta. Kokoomuksen ja Sdp:n yhteistyö tuntuisi nyt rakentavalta mahdollisuudelta, jos puolueista vain löytyy pragmaattista malttia. Se taitaa edellyttää, että Sdp on kahden suurimman puolueen joukossa. Äänestän Sdp:tä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa