Mikko Rönnholm

Keskustelusta

Keskustelusta.

 

Mielipiteen ilmaisun rajoittamaton vapaus on keskeisin
kansalaisoikeus ja tärkeä osa demokraattista oikeusvaltiota. Julkinen keskustelu
on välttämätön ja tärkeä osa julkisen päätöksenteon valmistelua. Siinä
lehdistöllä on merkittävin rooli ja meillä muilla oma osamme, joka nykyisin sosiaalisen
median aikana.
Rannikkoseudun paikallistiedotuksen ammattilainen,  päätoimittaja Raija Leppänen kannustaa  mielipiteiden
 vaihtoon  ja toivoo ensisijassa  omalla nimellä osallistumista.  Olen samaa mieltä ja lisään perusteluna, että
se on avoimuutta ja että siten esitetty näkemys otetaan paremmin huomioon
päätöksentekijöiden keskuudessa.

Paikallisen lehdistön lisäksi nykyisin on oiva mahdollisuus
osallistua ja käydä keskustelua henkilökohtaisella ja yleisemmällä tasolla Internetin
välityksellä. Olen puheenjohtajana aktiivisesti pitänyt yllä  tiedonkulkua www.sdpnaantali.fi    nettisivujen
kautta. Siellä kerrotaan näkemyksistämme ja niitä voi kommentoida ja sinne voi
kirjoittaa.

Joukko naantalilaisia kirjoitta, että naantalilaisten
palveluista huolehtimiseen pitäisi olla päättäjien ensisijainen tehtävä. Olen samaa
mieltä. Ja tämä puoli on Naantalissa hyvässä kunnossa. Pärjäämme ulkopuolisissa
vertailuissa ja sisäisissä mielipidetiedusteluissa erinomaisesti.  Tämä asiantila on ollut pitkään vallalla, kuin
myös se paradoksi, että hyvistä palvelluista päättävät  huonot päättäjät.

Mutta hyvillä palveluilla on myös hintansa ja se on nyt meidän vakavimpia
ongelmiamme, jota on lisännyt kaupungin väestönkasvun tyrehtyminen ja
suhdannetilanne.  Väestön kasvulla
saataisiin verotuloja ja samalla vajaakäyttöiset palvelut hyödynnettyä. Puolet
alijäämäongelmastamme olisi pois, jos väkilukumme olisi 1.000 asukasta korkeampi.
Samalla olisimme myös vaaditussa 20.000 asukkaan rajan tuntumassa.

Humalistosta on keskusteltu 20 vuotta ja keskustan kaavoituksesta
pari vaalikautta. Yhteiskunta ei toimi pelkällä keskustelulla. Päätöksentekoa
tarvitaan, ja siitä – paremminkin sanottuna sen puutteesta – on Naantalissa
ollut kysymys. Jos itsenäisenä ja toimintakykyisenä halumme jatkaa , on meidän
on tarjottava ripeästi uusia,  erityyppisiä
asumismahdollisuuksia. Pientalojen lisäksi tarvitsemme kerrostaloja sellaisille
paikoille, jonne ihmiset haluavat muuttaa eli lähelle Naantalin keskustaa.

Vanha sanonta kuuluu: Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, pitää varmaan
paikkaansa. Mutta puoliksi tehdyllä ei tee mitään. Siksi on myös päästävä
toteuttamaan hankkeita. Toteuttamine taas näyttää entistä useammin estyvät
päätöksiä seuraavien valitusten johdosta. Oikeusturva on keskeinen osa hyvää hallinto
menettelyä, mutta yksityiskohdista riitely hallinto-oikeuksia rasittaen ei edistä
mitään. Siksi toivon, että hyväksyttäisiin demokratian pelisäännöt, eli
annetaan asioiden edetä vaaleissa valittujen edustajien enemmistön päättämällä
tavalla.

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa