Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Jaakko Kalkkaan muistoa kunnioittaen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Entinen kaupunginjohtajamme 97 vuoden korkeaassa iässä kuollut Jaakko Kalkas siunattiin ja saatettiin
Naantalin kirkkomaalle. Omaisten ja ystävien lisäksi myös Naantalin kaupunki muisti häntä. Kukkien laskun yhteydessä lausuin lyhyesti, mutta tarkoittaen Naantalin kaupungin tuntevan kiitollisuutta
hänen elämäntyötään kohtaan.

Vaikuttava
tilaisuus, jossa siunauspuhe oli hyvä ja toimitus päättyi papin laulamaan upeaan Herran
siunaukseen.

Sen sijaan kukkatervehdyksien kohdalla taisivat
maamme eri maakuntien tavat päästä yllättämään
Naantalissa soteveteraanien siunaustilaisuudessa on juhlallinen tapa päättää
kukkatervehdykset veteraaniveljien kunniavartioon ja havuseppeleen laskuun
urkujen soidessa hartaitten Oi Kallis Suomenmaan sävelten tahtiin.Taustaksi lainaus:

Oi, Kallis suomenmaa, jonka sävelmän pohja on kansanmarssi
1700-luvulta. Sanat ovat vuodelta 1920 Klemetin runokokoelmasta Mietteitä,
mieliajoa. Ensiesityksen teos sai syyskuussa 1920 pidetyn Lapuan
maatalousnäyttelyn yhteydessä. Teos nousi merkittävään asemaan talvisodan
myötä, kun laulun teksti tuli kirjaimellisesti todeksi sankarihautajaisissa. Kertovat
Suomen Laululeijonat 

Niin tapahtui nytkin. Me  useissa veteraanihautajaisissa
olleet nousimme tavan mukaisesti kunnioittaen seisomaan sävelten soidessa ja
kunniavartion astellessa arkulle.
Mutta sitten yllätykseksemme saimmekin kuulla, että se ei ollutkaan veteraanien
vaan pohjalaisten vapaamuurien kunnianosoitus.
Tunsin oloni oudoksi,
sillä kunnioitan kyllä sotaveteraanin muistoa, mutta en halua seistä vapaamuurareiden
rivissä.
Vaivautuneisuuttani purkaakseni ja muillekin käyttäytymisoppia levittääkseni  tästä mainitsen.
MR

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi