Mikko Rönnholm

Postimerkkikaavoista suurempiin kokonaisuuksiin

LindgrenHeikki

Naantalin kylpylä aikoo rakennuttaa Viluluotoon kaksi
kerrostaloa ja on pyytänyt kaupungilta tämän mahdollistavaa asemakaavamuutosta.
Samalla kaavamuutoksella kaupunki on rakentamassa alueelle lisäksi yhden kerrostalon kaupungin tontille. Naantalin
kaupunki järjesti yhdessä kylpylän kanssa 6.9. keskustelutilaisuuden kaavasta.
Kylpylän edustaja kertoi, että heidän rakennuttamistaan asunnoista osa on
tarkoitus vuokrata loma-asunnoiksi. Vuokrauksessa syntyy siis riski sille, että
kyseisistä taloista tulee isoja kesämökkejä, jolloin varsinaisia
asuinhuoneistoja naantalilaisille tulisi vain yhden talon verran. Tällaiset
kolmen talon postimerkkikaavat eivät ole kenenkään etu tilanteessa jossa
Naantaliin tarvitaan lisää kohtuuhintaisia asuntoja. Lisäksi pienet kaavat
jättävät lähiseudun asukkaille epävarmuuden tunteen alueensa tulevaisuudesta.

Naantalin SDP on ehdottanut, että tämän Viluluodon kaavan
yhteydessä Maijamäen Opintien alue otettaisiin laajemman kaavatarkastelun
kohteeksi. Tämä ehdotus ei saanut muiden puolueiden kannatusta
kaupunginhallituksessa. Otettaessa laajempaan käsittelyyn Opintien alue,
pystyttäisiin kehittämään kaupungin asuinrakentamista kokonaisvaltaisemmin ja
pitkäjänteisemmin. Tällaisella laajemmalla suunnittelulla päästäisiin
tavoiteltuun väestökasvuun varmemmin. Lisäksi suuremmilla
kaavoituskokonaisuuksilla voidaan hallitusti suunnata asuinrakentamista
alueille jotka eivät esimerkiksi vie kaupunkilaisilta mahdollisuutta käyttää kantakaupungin
viimeisiä vapaita rantoja tai muita virkistys- ja vapaa-ajan käytössä olevia alueita.

Heikki Lindgren

Teknisen lautakunnan jäsen, SDP Naantali

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa