Mikko Rönnholm

Helvetissä on vaalit joka viikko

Merisalista20170403

Vaalitaistelu viittaa irvistäviin hamapisiin ja puukko
pitelevään käteen. Ja kuten on kerrottu: Kaikki keinot ovat käytössä. Kamppailu
on raaimmillaan puolueiden sisällä ja siitä on seurauksia puolueiden tulevaan
käyttäytymiseen. Menneiltä ajoilta muistissa on yhdessä vaalipamfletissa sankaritekona mainostettu Kokoomuksen laamanni
Eero Sutisen syrjäyttäminen junttauksella ja hänen kohdistuvaa perusteetonta
syytettä hyväksi käyttäen.

Huumoriakin vaalikentillä esiintyy.

Kimmo Aho kertoi, että
puolueneuvostossa Liisa Jaakonsaari, joka oman linjaansa edustajana puhuu asiaa
menettämättä huumorintajuaan. Liisan
mies oli kiusoitellut Liisaa,

että hän
on varmaan ehdokkaana vielä taivaassakin, johon Liisa oli vastannut: Ei
taivaassa ole vaaleja, mutta helvetissä on joka viikko.

Vaalien alla on tapana toivottaa kohtuullista menestystä
kilpailijoille

Paljon juttuja liikkuu yhden äänen enemmistöllä valittuja,
jotka ovat hattua nostaen peilin edessä kiittäneet siitä tärkeästä äänestä.
Toiset taas nolla ääntään perustelevat ettei he niin hulluja ole, että äänestäisivät edustamaansa
puoluetta ja joku taas väittää luottavansa tovereihin enemmän kuin itseensä ja
jossakin tapauksessa miehensä vain yhtä ääntä on perustelut läheisellä
tuttavuudella.

Kun Merisalin oikeiden avajaisten aikana paikalle ilmestyi
suuri joukko poikkeuksellisia vieraita. Kokoomuslaiset
astuivat alas kansan pariin ja varmimmaksi vakuudeksi puheenjohtaja Saara
Seppälä
julkisti Kokoomuksen sivuillaan kuvan, jossa sain esiintyä paikallisena väriläiskänä, tapettina.

Halil vitsaili, että kyllä tulee kalliiksi
Kokoomukselle vaalit, kun joutuvat ihan itse maksamaan tarjoilunsa, hän sen sijaan
saa palkkaa paikalla olosta.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa