Mikko Rönnholm

Expressenin joulusanoma

Ruotsalainen Expressen-lehti on listannut nettiuutisessaan 11 syytä
rakastaa naapurimaata Suomea. Lehti toteaa, että Suomi saa kiitosta eri
puolilla maailmaa, muun muassa designinsä, koulutuksensa, luontonsa ja
työvoimansa ansiosta.

Expressenin lista:

1. Onnellisuus

Expressenin mukaan suomalaiset ovat yksi maailman onnellisimmista
kansoista. Lehti viittaa taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön
OECD:n vuoden 2010 kyselyyn, jossa Suomi sijoittui toiseksi Tanskan jälkeen.

2. Maailman designpääkaupunki

Suomi on yksi kolmesta maasta, jolla on ollut designpääkaupungin titteli,
Expressen toteaa. Helsinki oli maailman designpääkaupunki vuonna 2012.

Lehden mukaan Suomessa on maailman johtavaa designia, josta esimerkkeinä
ovat muun muassa Marimekko, Fiskars, Aarikka, Arabia, Nokia, Alvar Aalto,
Iittala, Kalevala, Jopo ja Artek. Myös Guggenheimin säätiö haluaa museon
Helsinkiin, Expressen toteaa.

3. Paras koulu

Suomen koululaitos on esikuva maailmassa ja mainitaan usein keskusteltaessa
koulutuksesta, lehti toteaa. Se viittaa muun muassa Pisa-tutkimukseen, jossa
Suomi on sijoittunut kärkipäähän.

4. Eniten saunoja

Suomen 5,3 miljoonalla asukkaalla on 3,3 miljoonaa saunaa. Lähes jokaisessa
uudessa asunnossa on oma sauna, samoin kuin useimmissa hotelleissa, kuntosaleissa
ja toimistorakennuksessa, lehti sanoo.

Lehden mukaan muu maailma on alkanut ymmärtää sen, minkä suomalaiset ovat
tienneet tuhansia vuosia: Sauna on hyväksi sekä fyysiselle että henkiselle
hyvinvoinnille.

5. Paras maa äideille

Pelastakaa lapset -järjestön selvityksen mukaan Suomi on äideille paras maa
asua. Lisäksi Maailman talousfoorumi on listannut Suomen tasa-arvoisimmaksi
Islannin jälkeen.

6. Rehellisimmät asukkaat

Suomi sijoittui kärkeen Valitut Palat -lehden rehellisyystestissä, jossa
lehden edustajat ”kadottivat” 12 lompakkoa kussakin 16 testimaassa.
Suomessa 12 lompakosta omistajalleen palautettiin eniten, peräti 11.

Expressenin mukaan kyse ei ole maan vauraudesta, sillä toiseksi sijoittui
Intian Mumbai, jossa lompakkoja palautettiin yhdeksän.

7. Paras mobiilipeleissä

Maailman menestyksekkäimmät mobiilipelit ovat Suomesta. Esimerkkinä
Expressen mainitsee muun muassa Angry Birdsin, mutta toteaa, että Suomessa
tehdään enemmän menestyspelejä asukasta kohden kuin missään muualla.

8. Maailman paras työvoima

Expressenin mukaan myös yritykset rakastavat Suomea. Lehti viittaa Maailman
talousfoorumin eri maiden työvoimaa arvioivaan tutkimukseen, jossa Suomi
sijoittui kolmanneksi Sveitsin ja Singaporen jälkeen.

9. Revontulet ja ilma

Suomi on Expressenin mukaan luonnonystävän paratiisi. Maassa, jonka yksi
jalka on Keski-Euroopassa, yksi Pohjois-Euroopassa ja yksi arktisella alueella
vuodenajat ja maisema vaihtelevat kuin yö ja päivä. Tuhansien järvien maassa on
lähes 200 000 järveä ja 180 000 saarta.

Planetware-matkailusivusto on listannut Suomen parhaaksi maaksi nähdä
revontulet ja tutkimusten mukaan Suomessa on Euroopan puhtain ilma, lehti
hehkuttaa.

10. Paras matkakohde

Suomi ja Rovaniemi ovat Lonely Planetin suosittelemien talvimatkakohteiden
joukossa. Lisäksi joulupukin sanotaan Expressenin mukaan tulevan Rovaniemeltä.
Nettisivusto Travel and Leisure nostaa Helsingin yhdeksi maailman parhaista
matkakohteista ja The New York Times ylistää myös Suomea useissa
artikkeleissaan, Expressen sanoo.

11. Maailman paras maa

Suomi arvioitiin maailman parhaaksi maaksi Newsweek-lehden selvityksessä,
jossa otettiin huomioon koulutus, terveys, elämänlaatu, taloudellinen
kilpailukyky ja poliittinen ilmasto, Expressen sanoo. Lisäksi mainitaan puhdas
ympäristö ja infrastruktuuri.

Kopioitu Ylen nettisivuilta

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa