Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

EU:n ongelmana on pallon heittäjien paljous ja kiinniottajien vähäisyys ja kömpelyys

Euroopan Unioni on taas kerran jonglöörin asemassa. Ilmassa on
ehdotuksia, kun 27 jäsenmaata ehdottaa erilaisia asioita ja kamppailee omista
eduistaan toinen toistaan ovelampaa ja päättäväisempää esittäen erityisesti
omille kotiyleisöille.

Nyt näyttää siltä, että valmistelu Brexitin eli Ison Britannian
lähtöön unionista. Cameron kumppaneineen ajaa niin tiukkaa linjaa budjetissa,
että sitä tuskin ymmärtää edes Ruotsi. Joten valmistelu mahdottoman varalta on
käynnistetty.

Mutta joku aina yrittää entisen asianajan tvoin selvittää myös
sotkuisia asioita.
Kun asiat tulevat monimutkaisiksi menevät
ajatukset solmuun..
Wolfgang
Münchau
yrittää yksinkertaistaa tilannetta esittää FT:ssä aluksi  viisi syytä, mistä ei tarvitse olla huolissaan
ja ikävä kyllä lopuksi kolme miksi on syytä kantaa huolta.

  1. Ranska
    ei ole Euroopan  sairas mies, kuten
    ei ollut vuonna 1999 Saksakaan, vaikka sitä kunniaa ekonomistit sille
    esittivät
  2.  Toinen juttu on kilpailukyky. Ei se
    ratkaise eikä sillä ratkaista ja  kyllä
    se tasoittuu Saksan palkat nousevat  +3 prosenttia  ja Kreikan laskevat  – 11 prosenttia. Espanjassa on sama suunta.
  3. Kolmas
    juttu on ääriliikkeet:  Hollannissa
    ne menivät taaksepäin samoin Le Penin kansallinen rintama ei sittenkään
    pärjännyt. Italian viiden tähden Beppe Grillon liike on vielä mielipidemittausten
    kakkosena , mutta tuskin pa huhtikuun vaaleissa enää onnistuu. Saksan
    ainoa uusi ilmiö on piraattipuolue eikä sillä ole euro-ohjelmaa olenkaan. (Lohdullista –  niin arvelen,  on, että kirjoittajalta on ihan jäänyt
    huomiotta Suomen Soini mr)
     
  4. Neljäs
    juttu on Saksan perustuslakituomioistuin. Jos Saksa hylkää talousavun tai
    velkojen alaskirjaukset, se johtuu poliittisen enemmistön puutteesta eikä
    perustuslaista
  5. Viides
    juttu on Kreikan järjestelyjen venyminen. Pari vuotta lisää maksaa 32
    miljardia ja kysymys on mistä rahat?.
    Münchaun kokemuksen mukaan jostain ne löytyvät
    tavalla tai toisella.

Muuta huolenaiheitakin on:

  1. Ensinnäkin
    julkisen talouden  kiristyksen vaikutus
    kasvuun on liian kova ja aiheuttaa murheita.
  2. Toinen
    hänen listallaan on ainaiset epäonnistumiset ratkaisuissa. Ratkaisujen siirtäminen
    Saksan syyskuun vaalien läheisyyteen on silkkaa hulluutta.
  3. Ja kolmas
    ongelma on pankkiunionin viipyminen. Tähän kansallisten intressien lisäksi
    sekaantuu instituutioiden välistä kampailua kuka päättä mistäkin ja miten


Listani on pidempi niiden osalta, joista ei tarvitse huolehtia kuin niistä joista
on syytä kantaa huolta. Tämä ei ole optimismin paluuta – sitä ei tarvitse
pelätä. Tämä on vetoomus suunnat katseet todellisiin asioihin.

Mikko Rönnholm

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa