Mikko Rönnholm

Erkki Tuomioja on tärkeä ilmiö Suomelle ja SDP:lle

Erkki Tuomioja 80 vuotta TS 20260630

Naantalin Musiikkijuhlilla onnittelin Ralf Gothonia sanomalla, että hän on ikäluokkamme lahjakkain vitsailemalla että vaikka lukuun otetaan Trump ja Väyrynen. Ja se väkeä nauratti.

”Lahjakkuus on synnynnäinen kyky tai taito, jota tietyssä kulttuurissa arvostetaan. Lahjakkuuden katsotaan olevan korkean osaamistason yksi tekijä harjoittelun ja aikaisen aloittamisen kanssa.”

Määritelmä sopii hyvin pianotaiteilija, kapellimestari ja säveltäjä Gothonilla ja myös  Erkki Tuomiojaan

Lahjakkuuden määritelmään viitaten on oikein todeta, että Erkki Tuomioja on ikäluokkamme lahjakkain politikko . Lahjojaan Eki on käyttänyt korkean osaamistason saavuttamiseen lukemalla enemmän kuin muut.
Eki tunnetaan melkein lapsinerona tietäjänä ja nuorena maailman asioiden tuntijana. Hänelle opinnot ovat luistaneet loistavasti ja siinä sivussa hän on ollut aktiivinen toimija Helsingin kaupungin ja Suomen tasavallan asioiden hoitajana.

Mutta Erkki Tuomioja on myös itsellinen linjoissaan:

Hänelle rauhanasia ja ydinaseiden vastustaminen ovat olleet aina agendan kärjessä. Ekillä on rohkeutta ja erityisesti halua haastaa valtaa pitäviä hyvillä argumenteilla. Hän on osannut vedota taitavana puhujana ja kirjoittajana myös yleisöön – äänestäjiin;
vaaleissa hän on menestynyt hyvin.
Sosiaalisuus ei luontevasti ole Ekin vahvuus aluetta. Individuaalisuus ja työväenliikkeen perinteinen joukkuehenkisyys eivät ole olleet Ekille helposti yhdistettävissä. Ehkäpä näistä syistä johtuen Eki on ollut SDP:n paras haastaja, kakkonen.

Erkki Tuomioja on saanut paljon aikaa ja hänellä on edelleen painavaa kerrottavaa. Häntä kannattaa kuunnella, mutta hänen oppiensa mukaisesti kriittisesti eli on aihetta arvioida onko hän jaksanut lukeneisuuden hurmiossa riittävästi käyttää aikaa harkintaan ja pohdintaan. Joskus jopa taktikko voittaa ajattelijan. Ongelmana hänellä on Helsingin demarien kunnallispolitiikka.

Erkki Tuomioja on aihetta nostaa aikamme tärkeään ilmiöiden kärkikaartiin.

Erkki Tuomiojaa on syytä onnitella vertaansa vailla olevasta tähän aistisesta elämän työstä, joka jatkuu ja jonka vaikutukset tuntuvat vielä pitkään.

Ps. Artikkeli kuva on kaappaus Erkki Tuomiojan STT:n haastattelussa, jossa EKI  selkeästi hahmottaa maailmamme ongelmat

 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa