Mikko Rönnholm

Erkki Liikanen oli valopilkku veteraanitapaamisessa

Veteraanikansanedustajat kokoontuivat Eduskunnassa. Demografia
jyllää täälläkin. Entisten edustajien määrä lisääntyy ja paikalla olikin yli
140 veteraaniedustajaa , samean verran kuin Naantalin ja Kultarannan
vierailussa. Paikalle oli tullut neljä yli 90-vuotiasta, vanhin rkp:n professori Ole Wasz-Höcker,
95v.

Kavereiden näkmeinen ja yhdessäolo sekä nykyisten
edustajien tapaaminen on tietenkin mukavaa. Muistojen kertaaminen kuuluu
asiaan, mutta erityisesti tällä kerralla tärkeintä oli seminaari, jossa käsiteltiin
Suomen ja EU:n suhteita.

Pääministeri Jyrki
Katainen
puhui luistavasti vaikutelmaan tähtäävästi. Mielikuvan pitää olla
dynaaminen ja kuulijoiden helposti hyväksyttävissä oleva. Näillä on Kokoomus
menestynyt näihin päiviin asti. Kataisen EU:n  keskitie on mitä se ei ole, eli ei-federalismille ei erolle EU:sta. Mitä se
sitten on ?.
Jyrki Katainen vähätteli EU:n rauhanprojektiluonnetta. Hänen mielestään eivät
nuoret ymmärrä Euroopan historiaa eivätkä anna sille lähes 70 vuoden rauhanomaiselle
kehitykselle arvo, jonka EU edeltäjineen on saanut aikaan. Kuka pelkää, että
Ruotsi hyökkää Suomeen tai Ranska Saksaan, terästi Katainen yllättävän harkitsematonta
kantaansa. Tätäkö nuori oikeisto haluaa, kuulin ympäriltä hämmästyneitä
oho-ilmaisuja.

Yllätyksen puki sanoiksi kokenut Elisabet Rehn kauniisti mutta selkeästi; Muistamisen lisäksi hän pyysi katsomaan
ympärillemme: Kosovokaan ei ole vielä ohitettu, kriisit Välimeren ympäristössä
puhumattakaan maailmasta kokonaisuudessaan vaativat vakautta.
Ulf Sundqvist
oli
samalla asialla.

Jyrki Kataisen ohut
historian tuntemus ja arvostelukyvyttömyys tuli mieleen, kun seminaarin
pääalustaja  Erkki Liikanen SP:n pääjohtajana
seikkaperäisesti selvitti rahoituskriisin
syntytapahtumia. Mieleen nousi väkisin Lehman Brothersin konkurssin vaikutusarvio
Suomessa: Euroopan paras valtionnvarainministeri
Jyrki Katainen sanoi, ettei se vaikuta Suomeen, koska Neuvostoliitto ei toista
kertaa voi hajota.

Erkki Liikasen esitys oli selkeä ja syvällinen, hyvin valmistelut esitys siitä,
mitä todella tapahtui. Kertomus oli muistutus myös siitä, että mitään emme ole
oppineet. Taas kerran on käynyt kuten ennekin ja kriisi on kulkenut aikaisempia latuja. Tietämättömyyden ja
arroganssin liitto on taas vienyt voiton.

Erkki Liikanen, veteraani edustaja hänkin, ei edes piilotetusti tuonut esille sitä, mikä
on mielestäni ollut oleellista, onneksi. Eli EKP on kantanut viimeisen takaajan
roolin ja vain sen toimilla ollaan päästy edes tähän.

Ryhmän pienentyneessä huoneessa joutui aistimaan, että ei
taida kaikki olla ihan parhaalla tolalla. Rasittuneet toverit eivät yllättäneet,
sillä kaikki esille tullut, oli moneen kertaan kuultua.
Eikä tainnut tulla meidänkään evästyksistämme apua kahdesta syystä: Tuskinpa kohteliaasti
kuunnelleet nykyedustajat niillä päätään vaivaavat. Toisaalta me mielipiteistämme
vakuuttuneet puhuimme siitä, mistä olemme aina puhuneet jopa siten, että
erotkin olivat entiset.

Suoraan
sanoen suurin piirtein: Tällaista poliittinen elämä on.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa