Mikko Rönnholm

Epärehellisyyttä vai asiantuntemattomuutta?

Liikuntahallin uutine TS Vehmanen 20221101

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Toni Forsblom TS.ssä esittämät  selitykset, että  taloustilanteen muutos oli  syynä hänen ja hänen ryhmänsä takin kääntöön, on keksitty tarina.  Selitys on nimittäin  huono, koska näin ei ole, sillä  liikuntahallin rakentamisen taloudelliset edellytykset ovat olleet olemassa jo vuosia ehkä jopa nykyistä paremminkin.   Naantalin kaupunki talous  on ollut viimeisen kolmen vuoden aikana reippaasti ylijäämäinen yhteensä 25 miljoonan verran eli  kolme kertaa enemmän kuin mitä  liikuntahalli maksaa.

Kysymys ei siis ole taloudellista tosiasioista, vaan kysymys on ollut poliittisesta harkinnasta ja siitä, mihin rahoja halutaan sijoittaa.

Sosialidemokraatit ovat vuosia olleet rakentamisen kiirehtimisen kannalla siksi, että siihen on ollut taloudelliset edellytykset ja siksi, että liikuntahalli on tärkeä urheilun ja myös koulujen liikunnan kannalta tärkeä – välttämätön hanke.

Tonin takinkäännön  takana tai paremmin edessä   ovat eduskuntavaalit, joihin urheilumies ei  uskalla mennä, jos takana  olisi  vielä kolmas äänestys  liikuntahallin rakentamista vastaan!

Lapsellista selittely ja pinnojen keruuta on harjoitettu  myös jälkiheränneiden  vihreiden toimesta;  ei kivaa.

Tarkeintä on kuitenkin, että välttämätön hanke saadaan vihdoinkin liikkeelle.  Ja siitä kiitokset vastuullisille asioita hoitaneille ryhmien neuvottelijoille.

Se mikä tässä eniten  askarruttaa on, että kummasta selitellyssä on enemmän kysymys:
Asiantuntemuksen puutteesta vai epärehellisyydestä. Kumpikaan ei ole kunniaksi selittelijöille 

 

 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

1 Vastaus artikkeliin

  1. Ja voi sitä hetkeä, kun huomataan että hallin katto onkin 13mm liian alhaalla…
    hallin seinät 28mm liian lähellä pelikentän keskiviivaa ja lattiamateriaali on väärää.
    Ei onnistu lääninmestaruuspelit edellä mainittujen puutteiden takia salibandyssa,
    ei lentopallossa, tuskin edes shakinpeluun turnauksissa, ainakaan sellaisissa
    joissa on mukana maakunnan ulkopuolisia matittajia.
    O tempora, o fors!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa