Mikko Rönnholm

Ei yleisölle – tilaisuus Myllyssä oli monille pettymys.

Medical city Aki 20230318
Myllyssä oli Turun Sanomien perinteinen ehdokas-paneeli. Tilaisuus järjestettiin vähän liioitellen sanottuna komerossa, jossa oli rajoitetusti tilaa.

Kovaäänisiä viriteltiin käytäville ja sinne soitten jäimme seisten norkoilemaan niin kauan kun voimia riitti. Lohdutukseksi sanottiin, että sivuilta löytyy. ja lehdestä voi lukea.

Paneelissa sinänsä oli hyvä järjestys ja kaikki pääsivät esiintymään. Varsin sopuisaa oli meno, No lehdestä saatte kuulla mikä on journalistinen tulkinta.

Annikka Saarikko, kesk sanoi , ettei ollut kiva avata aamulla Turun Sanomia- ennustettu toisen paikan menetys on puoluejohtajalle raskasta luettavaa.

Mikä on seudulle tärkeintä- kysymykseen ainoa  omaperäinen  vastaus oli Aki Lindenin, sd  Medical City of Turku   idea. Muut olivat tärkeitä, teitä, junia ja Saaristomerta.

Vilhelm Junnila, ps  viran puolesta oli vastaan hoitsujen maahan muuttoa, Ei oikein vakuuttanut mutta profiilia pääsi näyttämään

Saaristomeren puolustusta jatketaan vain porkkanalla, vaikka tiedetään, ettei se ole riittänyt. Saaristomeri saa kärsiä eikä viljelijöille saa käyttää edes sääntöjä. Näin se homma jatkuu.

Tunnin junassa Saarikko pääsi profiloitumaan ja jos vähäkään osasin laskea, niin puolestaan  Petteri Orpon 6+ 3 miljardin sopeutuksillaan  ei saanut innokasta kannatusta.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa