Mikko Rönnholm

Armas Lahoniityn paikka on tyhjä

ArmasLahoniittyVanhatToverit20191015

Pidän häntä sekä
taitavana ja yhteiskykyisenä seutukunnan, maakunnan ja koko maan edustajana,
joka nauttii suurta arvostusta kaikkialla.

Erityisesti haluan
painottaa hänen keskeistä roolia seudullisen yhteistyön toteuttajana. Hän on
ollut kehittämässä nykyisin suosituksi tullutta julkisen ja yksityisen
kumppanuutta tuloksia tuottavalla tavalla.

Parhaita esimerkkejä ovat
juuri edustamani yhteistyöyhtiöt. Ilman Lahoniityn panosta olisimme menettäneet
monia nyt saavutettuja mahdollisuuksia. Hän on sekä ymmärtänyt yhteistyön
merkityksen, että ennen muuta hän on pystynyt viemään läpi vaikeita neuvotteluja
onnistuneeseen loppuun.

Hänen yhteiseksi hyväksi
tekemänsä työ ansaitsee näkyvän arvostuksen.

Armas Lahoniityn
epäitsekäs ja omaa rooliaan korostamaton toimintatapa yhdistettynä hänen
tasapainoiseen olemukseensa on hyvä lähtökohta oikeudenmukaiselle
yhteiskunnalliselle huomion osoitukselle.

Näillä riveillä
perustelin tukeani Armas Lahoniityn kaupunkineuvoshakemukselle vuonna 2004.

Arppu oli Turun radikaalin
ylioppilasnuorison kiintotähtiä. Arppu oli omaksunut sosialistisen ideologian
ja osasi Marxinsa. Arppu oli rauhan ja kansojen erityisesti Neuvostoliitto –
Venäjän ystävyden vankkumaton tukija. Hän
oli radikaali ja kuitenkin niin tasainen ja vaatimaton. Arppu ei ollut ehkäpä 
harmaudestaan johtuen mikään vaalimagneetti, mutta uutterasti hän teki järjestötöitä
kaikissa elämänsä vaiheissa.
Arppu oli puolueen luottomies ja hän olikin usein muotoilemassa puolueen
linjanvetoja.
Tässä tarkoituksessa hän oli hetken aikaa STS:n Turun johtajana ja hänen
aikanaan lähentymistä tapahtui TYP:n suuntaan.
Uskon, että tästä
kurkistusvaiheesta oli Arpulle hyötyä tulevissa johtotehtävissä.

Hänen asiallisuutensa ja ahkeruutensa soveltuivat hyvin yhteiskunnallisiin
hallintotehtäviin, joista seutukaavaliiton jälkeen vaikuttavin vaihe
alkoi, kun hän tuli valituksi Turun opetustoimen apulaiskaupunginjohtajaksi
merkittävien Johannes Koikalaisen ja  Pentti
Lahden mantelin perijäksi.

Ja sattumallakin on
sormensa pelissä: Vähän paradoksaalisesti
hän tuli valittua SDP- Kokoomus akselin toimesta Jussi
Lepän, kok yllätyseron jälkeen Turun ykkösjohtajaksi.

Yllä kerroin omasta yhdestä näkökulmastani arvotukseni kaupunginjohtaja Armas Lahoniitystä
virkamiehenä. Yhteistyössäkin varsinkin vähäisempiä kohtaa hänen tasavertaisuuteen
perustuva asenteensa saavutti myönteistä vastakaikua, joka myöhempien
kokemustenjälkeen on noussut entistä merkittävämmäksi.
Virkatoimissaan Armas oli tasainen, muttei tahdoton. Esimerkiksi sopii vaikkapa
kiitosta saanut kirjastotalo.

Lahden puoluekokouksessa
olimme Arpun kanssa huonetovereita. Arvokkaita hetkiä pidemmän samanaikaisen,
muttei aina samansuuntaisen  puoluemarssin
kulkeneille. Tuli puhuttua politiikan lisäksi myös elämästä, josta Arppu jaksoi
ja osasi pitää kiinni monen koettelemuksen jälkeen.

    ”Siis vasen 
yks kaks, Missä paikkasi, tiedätkö sen”. Arppu tiesi.

MR

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa