Mikko Rönnholm

Fiksuus ja nöyryys

Fiksut ja nöyräät 20201019

Mikael Vehkaojan artikkeli Kauppalehti Optiossa kerrotaan tutkimuksista Miksi älykkäät tekevät tyhmyyksiä. Jottei näin kävisi kirjasi toimittaja jutun loppuun viiden kohdan ohjelman ongelman välttämiskeski. 

Näin pääset älykkyysloukusta
1 Ajattele kuin Merkel. Etsi mielipiteitä, jotka sotivat omaasi vastaan. Listaa argumenttien hyödyt ja haitat. Anna listan hautua muutama päivä ennen kuin teet päätöksen.
2 Ota etäisyyttä. Kuvittele, miten ystävät tai kollegat neuvoisivat sinua toimimaan. Kuvittele itsesi kymmenen vuoden kuluttua: miten katsoisit taaksepäin tätä päätöstä.
3 Peilaa tunteitasi. Opettele kuvailemaan tunteitasi mahdollisimman tarkasti. Tutkimuksen mukaan tunneäly auttaa tekemään parempia taloudellisia päätöksiä.
4 Kasaa unelma­joukkue. Yksi nero ei tee hyvää tiimiä. Parhaissa tiimeissä kaikki osallistuvat. Kun rekrytoit, katso, miten hakija kommunikoi muiden kanssa.
5 Ole nöyrä. Nöyryys on rohkeutta, joka tuottaa parempia yh­tiöitä. Kyseenalaista omat päätöksesi. Johtajan nöyryys vapauttaa energiaa. Peittelyn sijaan korjaa virheet.

5. kohdan nöyryys oli pitkään Naantalin kirkon alttaritaulun tekstinä. Voi olla, että ei teksti olisi pahasta sakraaliakselin toisessa päässä – kaupungintalollakaan, vaikka en rohkenekaan väittää, että Naantalin ongelmana olisi artikkelin esittämä kysymys.

 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa